sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Lautailua ja Losia

Heidin vanhemmat ilmaantu 18.12 Missoulaan ja haettiin ne kentältä kello seittemän maissa. Itte menin sitten käymään vielä illalla vaihtareittein lähtöbileissä the Elkissä. Sai samalla mahiksen sanottua morjesta etenki Nicolle.

Seuraavana päivänä käytiin sitte aamusta shoppaamassa talvivarusteita ja iltapäivästä suunnattiin kohti. Matkaan kulu joku 4 puol tuntia parin pysähdyksen kanssa. Perillä majotuttiin kaks kerroksisen mökin alempaan kerrokseen. Käytiin vielä kaupassa WhiteFishin kylässä. Tässä vaiheessa oli tullu oltua jo niin paljon lomalla ettei ollu viikonpäivästä mitään hajua samaten kun ei nytkään.

Seuraavat kolme päivää meni jokanen saman käsikirjotuksen mukaan. Aamusta aikasin ylös ja aamupalaa, pekonia ja munia. Sitten mäkeen ja neljän maissa mökille takasin. Tokana päivänä vaihettiin majotusta yläkertaan kun meijän kämpässä ei toiminu suihku. Siinä toisessa kämpässä oli vieläpä saunaki! Pääsin ekaa kertaa sitten elokuun saunaan. Juho ja Lauraki tuli Whitefishiin ja oli meijän kämpässä yhen yön. Mä laskin koko ajan Heidin pikkuveljen Eskon kanssa ja sitten parina päivänä roikuttiin Lauran ja Juhon perässä. Laskettiin paljon hyvää lunta! Yhtenä päivänä Juhon ja Lauran mukana oli joku paikallinen hiihtopummi joka näytti hyviä laskupaikkoja, roikuttiin sillonki mukana. Lopulta tuli 23.12 ja oli kans aika lähtee Missoulaa kohti. Laskettiin vielä kahteen asti lähtöpäivänä ja otettiin kuvia Eskon kanssa. Kotimatka menikin sitte aika nopeesti.

Ylös se yrittää...

Vaihettiin vielä joululahjat sitten 23.12 illalla kun seuraavana päivänä oli niin paljo hässäkkää. Sain heidiltä kolme kirjaa mm. Lonely Planetin California ja sitten Amerikan puukäsikirjan. Heidin porukoilta sain nahkarukkaset. Kiitos muuten Suomesta tulleista korteista ja sukulaatilevystä! Jouluaattona pakkailtiin ja siivoiltiin ja härvättiin. Illasta mentiin sitten Tomin ja Sharonin luokse istumaan iltaa Jouluaaton avoimetovet pileisiin. Paikalla oli aika paljon
porukkaa ja siinä meni muutama tunti nopeesti. Sovittiin myös että Tom ja Sharon heittää meijät kentälle ni ei tartte ottaa takseja.

Joulupäivänä lähettiin sitte kohti Losia. Lennettiin eka Salt Lake Cityyn jossa oli kuuden tunnin vaihto Losin koneeseen. Hengailtiin kentällä koko kuustuntia. Lopulta tultiin Losiin ja pienen pähkäilyn jälkeen löydettiin laukut ja bussi autovuokraamolle. Autoa jouduttiin jonottamaan aika kauan ku joku muuki halus vuokrata auton. No lopulta saatiin seki ja suunnattiin TomTomin avulla hotellia kohti. Hotellina toimii GuestHouse hotelli Norwalkissa. Ei ny kauheen pitkän matkan päässä lentokentältä. Huoneet on ihan ok ei kauheesti valittamista, mitä nyt vähän vilponen huone. Lämpöä ei kauheesti oo kyllä nyt Losissa vaan joku 15-20 astetta päivällä.

Ekana päivänä hoidettiin täällä Shoppailu osuus altapois. Koko päivä kierrettiin kauppoja Camarillo Premium outletissa. Hyvät alet oli! Itelle ostin vaan pari paitaa ja kengän nauhat. Lopulta käytiin illasta syömässä Italialaisessa raflassa Camarillossa. Jälkkäriks otettiin pöydän vieressä liekitettyä banaania kermakastikkeella sekä vanilija jätskin kera. 9,95$ Kyllä kannatti!

Toka päivä täällä meni Universal Stuodioilla. Joku muukin oli halunnu lähtee sinne. Kannattaa ottaa jos menee niin se vähän kalliimpi parkkipaikka niin ei tartte kävellä montaa kilsaa autolta studioille. Onneks otetiin se parempi. Väkeä oli tosiaan ku pipoa. Oli vähän sama homma ku Seattlen outletissä ku muut oli joko Intialaisia, Aasialaisia tai Meksikosta. Liput oli 61$ per naama kupongeilla. Käytiin suurimmassa osassa paikoista. Alotettiin Perinteisellä studiokierroksella joka oli ihan jees. Joka paikkaa joutu jonottamaan ja joka paikassa oli ryysistä. Onneks ei tartte mennä enää. Siellä kun ei oo oikeen nähtävää ku sen yhen päivän verran. Kyllä siellä sitten meni se 9 tuntia. Käytiin Erikoistehoste pajalla, Tulitehostepajalla, WaterWorld esityksessä, Kauhutalossa ja 3D terminaattori leffassa. Pääsin Conanin kanssa kuvaanki, tosin muovisen. Paluumatkalla käytiin vielä syömässä Sizzlersissä jota suosittelen. Söin pihvin ranskalaisilla ja loputtomat katkaravut johon vielä kuulu yks reissu salaattibaariin. Salaattipöytä oli suht iso. Pelkästään se olis jo riittäny, mutta ruoka-annoksetki oli vielä suht reilut ja en kyllä
jaksanu ottaa lisää niitä katkarapuja vaikka olis saanu loputtomasti lisää.


Maailmojen sota leffasta paikka jossa lentokone on tippunu Cruisen kämpän päälle

Huomenna mennään kaupungille ja kattomaan rantaa. 29.12 on vuorossa Disneylandi ja Anaheim Ducks - Minnesota Wilds lätkämatsi. TomTom on muuten aika ehdoton täällä jos haluu ajaa paikasta toiseen jotenki. Niin ja jos ei haluu säästää muutamaa dollaria Universalin Studioiden lipuissa ni kannattaa ostaa ne netistä etukäteen tai sitten sieltä automaateista.

On nyt tullu ajettiaki täälä yhenpäivän verran. Aika tarkkana saa olla tuolla liikenteessä. On muuten kaikki pari autoa enemmän ku oli esimerkiks Seattlessa. Noi moottoritiet on tommosia 4-8 kaistasia sekä liittymät suht sekavia. Hyvin on menny, mut jostain syystä tuntuu että paikallisilla on kankkusen jalat ja omat kädet. Nopeusrajotus on 65 ja kun ajaa 70 ni porukka tulee ohi oikeelta ja vasemmalta. Mutta nyt nukkumaan ja kohti uutta viileetä päivää.

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

TUi tUi

Viime viikonloppuna lähettiin vähän ekstemporee perjantai iltana viihteen puolelle kun päätettiin että lähetään vasta sunnantaina laskemaan. No oltiin alkuillasta Juhon ja Lauran kanssa meillä ja sitten suunnattiin rhinoseros kuppilaan. Tuli maisetettua siellä Cold Smoke olusta joka oli yllättävänki hyvää tummaksi olueksi. Aika tuhdit pongotkin on siihen saatu 6,5%. Se on paikallisen Kettlehouse panimon bisseä. Siitä sitten jatkettiin botegaan jossa käveltiin baarin poikki ja päätettiin vaihtaa paikkaa. No tyttelit halus joraamaan ni mentiin kellari baariin jota homot suosii. Helkutan hyvä joraus mesta, mutta ei sieltä kannata naisia lähteä pokaamaan. Vinkkinä tänne tuleville suomalaisille ;) No tottakai jotku kyseli jatkoille, mutta kohteliaasti jouduin tällä kertaa kieltäytymään.

Lauantaina vaan hengailtiin ja pestiin pyykkiä. Sunnuntaina otettiin sitten suunta kohti Lost Trailia jonne oli pitäny tulla paljon uutta lunta. Tai siis aluks suuntana oli kyllä Lookout Pass, mutta vaihettiin suunnitelmaa heti kun lähettiin Lauran ja Juhon pihasta. Parin tunnin ajon jälkeen saavuttiin Lost Trailiin, jossa huhut paljastu tosiks ja siellä oli aika paljon uutta lunta sekä koko ajan sato lisää. Lost Trail oli ehkä tähän astisitsa paikoista paras. Pääs vähän möyrimään siellä lumessaki ku oli nii paljo lunta. Kivaa oli. Lopulta jouduttiin kuitenki lähtemään kotia kohti! Takasi tulo matkalla pysähyttiin vielä Taco bellissä kilauttamassa kelloa.

Maanantaina oli sitten espanjan koe. Tenttisalissa oli kauheen vaikee tehä koetta kun penkit ja niihin "näppärästi" taittuvat "pöydät oli niin ojasta. Koko ajan joutu kyyristymään eteenpäin ja eihän se koko koepaperi edes mahtunu siihen "pöydälle". Ihan jees kuitenki meni.

Tiistaina tehtiin sitten aamusta yhtä projektia advanced timber harvesting kurssiin liittyen. Ja saatiin palautettuaki 5 minuuttia liian aikasin.

Tänään pesastiin vähän pyykkiä taas! Sitten lähin Urugualaisille kuskiks kaupoille kun niitten piti ostella lahjoja ja matkalaukut. No siellä pyörähti sitten muutama tunti ja tuli ittekki ostettua jotain Heidille ja ittelle. Nyt täällä on käynnissä tee suomalaista jouluruokaa kokkiohjelma. Heidi tekee mun avustuksella porkkana- ja perunalaatikkoa. Toivottavasti tulee hyvää! Pulmusetki tulee telkkarista...

torstai 10. joulukuuta 2009

Pakkanenki helpottaa

Tällä viikolla on ollu melkoset pakkaset ja alkuviikosta tuulikin kauheesti. Lunta ei kyllä tullu vaikka Amerikkaan iskikin kauhee myrsky, mut ei siitä tänne lunta riittäny. Hienokseltaan tuli eilen. Kauhee polte olis päästä laskemaan, mutta ku on tosi huonosti lunta kaikissa vähänkään lähellä olevissa paikoissa.

Maanantaina tuli kattoräkki autoon ni mahutaan sitten paremmin ku Heidin porukat tulee ja mennään White Fishiin laskemaan.

Tiistaina testailtiin taas vähän pöllejä, mutta piti vielä koulun jälkeen porailla toiseen pölliin reikiä. Siinä meni sitten ihan tarpeeks aikaa. Eipä olla muutenkaan tällä viikolla tehty ihmeempiä koulun jälkeen. Kouluhommia yritetty tehä ja vähän rauhotuttu ennen 5 viikon hässäkkää.

Keskiviikkona saatiin H1N1-rokotteet. Eikä kumpikaan meistä saanu mitään sivuvaikutuksia ainakaan vielä siitä.

Enää ois yks päivä jäljellä koulua tälle syksylle ja pitäis tehä viel yks isompi prokkis advanced timber harvestingista. Onneks tehään sitä huomenna tunnilla viel 4 tuntia ni ehkä ehin tehä sen tarpeeks valmiiks ettei tartte ihmetellä sit viime tinkaan. Ens maanantaina on sit Espanjan tentti illasta 7-9 pm. Tein muuten just äsken leivitettyjä possunpihvejä ja oli hyvää. Tossa pari viikkoa sitten päätettiin ettei käyä kaupassa tai syömässä ulkona pariin viikkoon ja säästetään vähän rahaa ni se on pitäny aika hyvin. Kauhee visalaskukin on tulossa ku piti tilata lentolippuja ja kaikkee. No onneks siirsin just Suomesta rahaa jenkkitilille koko kevään vuokrien verran.

Tänään kävi huoltomiehet korjaamassa meijän keittiön katon maalipinnassa olevaa reikää. Jollain oli ollu putkirikko tuolla toisessa päässä talonyhtiötä. Urpo oli jättäny alakerran vessan ikkunan auki jollon koko vessa oli ollu jäässä ja sen myötä kans keittiössä menevät putket oli jäätyny ja hajonnu hellan takaa. Oli ollu kauhee sotku kuulemma siinä kämpässä, mutta vielä pahempi alakerran kämpässä.

Suomeenki on kuulemma tulossa kunnon kiukkupakkaset. Toivottavasti tulee valkonen jouluki. Eikai tässä muutaku joulua ootellessa ja valmistautuessa pyöritykseen.

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Joulukuu ja muovikuusi

Seattlen reissun jälkeen oli taas paluu arkeen kova ja kivinen. Heti tiistaina oli espanjan pieni välikoe. Heidi halus käydä kans kattomassa kissoja semmosessa animeals eläinkodissa. Olihan siellä kivoja ja pieniä kisuja. Siellä sitten vähän paijailtiin ja katteltiin katteja ja juteltiin henkilökunnan kanssa. Loppuilta sitten metästettiin talvirenkaita.

Keskiviikkona sitten ostettiin käytetyt talvirenkaat. Nastat ja kaikkee. Lähti vanteineen 125$. Vanteiden kanssa kävi vaan huono tuuri kun ne ei käyny meijän autoon, mut semmosta se o. Käytiin vaihtamassa ne alle ja vietiin toiset renkaat meijän perheen luokse säilytykseen. Tosin enne sitä käytiin riistämässä Juhon Food Zoo neitsyys eli käytiin Juhon ja Lauran kanssa koululla syömässä. Kun päästiin sinne Tomin ja Sharonin luokse niin siellä vierähti koko loppuilta.

No eiköhän ne ollu laittanu siellä liikkeessä eturenkaat väärin päin. Auto meni oikeelle ku ratti oli suorassa. No oltiin kyl huomattu yks vika lisää jo aikasemmin, mut nyt se rupes häiritsemään ku rupes olemaan pakkasta oikeen kunnolla. Tuuletin ei toiminu ni ainut tapa saada lämminilma virtaamaan oli ajaa tarpeeks lujaa. Torstaina oli muuten niin kiireinen päivä ni ei sit ehitty mennä korjaamaan kaikkia auton vikoja. Perjantaina mentiin sit koulun jälkeen korjailemaan autoa. Valittiin aika arvalla korjaamo ja saatiin siellä homma tehtyä, mutta tokihan se makso ihan tarpeeks. Nyt toimii ja on elinikänen takuukin siinä helkutan tuulettimessa. Sen jälkeen käytiin rengasliikkeessä ja ne korjas virheensä. Se oli sentään ilmasta. Sitten kotiin pesemään pyykkiä.

Laura ja Juho tuli meille vielä illalla hengailemaan. Lauantaina lähetiin aamusta ajamaan kohti talven tokaa mäkipäivää. Kohteena oli Discovery ski area. Matkaa oli joku 100 mailia. Aamusta otetiin kyytiin Nico ja pommiin nukkunu Mayuko. Päästiin perille ni väkeä ei ollu paljoa vaikka paikka oli ekaa kertaa auki. Puuteriakin oli jonkun verran. Pakkasta oli pirteet 13 astetta. Lunta tuli aamupäivän ja iltapäivästä selkeni jo jonkun verran. Nastarenkaat oli tosissaan tosi hyödyks kun ajettiin sinne. Muutenkin toi auto on tosi kiva ajaa talviolosuhteissa. Olihan siellä kauhee läjä muitaki vaihtareita laskemassa sekä Juho ja Laura. Kotona oltiin reissusta kuuden maissa ja illasta meille tuli vielä vähän porukkaa hakkaamaan GuitarHeroa ja yhen pelin verran vesiputousta.

Tänään ei olla kyllä tehty yhtään mitään!

Talvitauon suunnitelmat rupee selkiintymään. Meijän tauko alkaa jo 15.12 ja kestää aina 25.1.2010 ollen näin koko maan pisin! Heidin porukat tulee 18.12 ja sitten suunnataan 19.12 White Fishiin laskemaan. Takasin ollaan kai 23.12 ja sit mennään 24.12 viettämään aattojuhlia meijän perheen luokse. 25.12 Lähtee lento Los Angelesiin ja siellä ollaan 30.12 asti. Käydään kattomassa mm. Anaheim - Minnesota Wilds NHL matsi. 30.12 Siirrytään San Franciscoon. Heidin porukat lähtee 3.1 takasin Suomeen ja me jatketaan Heidin kanssa matkaa Nykiin 4.1 jossa yhytetään Artzi ja Tanja jotka on tulossa vaihtoon Chicagoon. Nykistä ajetaan sitten 6. päivä Chicagoon vuokra-autolla. Siellä ollaan sitten 11.1 asti ja lennetään takasin Missoulaan. Vietetään muutama päivä kotosalla ja 16.1 suunnataan sitten kohti Kanadaa. Kohteena on Banff luonnonpuiston lähellä oleva paikka josta varattiin mökki. Tilaa meillä on siellä 8:lle ja ainakin nyt alustavasti meitä on jo 6. Sieltä tullaan sitten takasin viikon jälkeen. Sitten alkaakin jo koulu.

Ostetiin me muovikuusikin. Makso kaikki 5$ joten on meillä täällä kohta joulutunnelmaa! Enää on tosiaan viikon verran tätä lukukautta jäljellä ja voi todeta että se on ihan kiva juttu. Rupee olemaan vähän motivaatiotankkauksen tarpeessa. Nyt jos jaksais vääntää vielä viimesen viikon ja yhen ison kokeen.

Problem solving kurssilla meillä on nyt menossa ihan kiva projekti. Joku hirsitalo firma haluu tutkia miten tukin ominaisuudet muuttuu kun siihen poraa koloja lämmöeristysvaahdolle. Tarkotus oli hajottaa pari kolmemetristä 6" X 8" palkkia. Toisessa on kolot ja toisessa ei.

Pakkasta on ruvennu olemaan jo jonkun verran, mutta lunta ei oo oikeen tullu. Heti kun poistuu tästä laaksosta ni sitten kyllä on lunta. Joet on ruvennu jäätymään jo aikahyvin joten aika kylmä on. Silti noi paikalliset suksii kampuksella shortseissa ja välillä joku viuhahtaa t-paidassa.

Kohta meen kokkailemaan nautaa ja perunamuussia. Nälkä kun rupee olemaan. Ei täällä opiskelijat mitään tonnikalaa ja makaronia syö =)

tiistai 24. marraskuuta 2009

478 mailia ja Seattle ja toiset takasi!

Kävin viime tiistaina suorittamassa paikallisen ajokortin loppuun ajokokeen muodossa ja Heidi kävi tekemässä teoria osuuden ja sai väliaikasenkortin. Kaikki tämä ennen aamun espanjan tuntia =)

Lähettiin tiistaina puoliltapäivin ajamaan kohti Seattlea tarkotuksena oleilla siellä kiitospäivän yli ja tulla takasin lauantaina. Matkaan lähettiin klo 12.00 jälkeen. Otettiin eka kyytiin Aleksi ja Nico jotka oli ylläri MYÖHÄSSÄ! No ei siinä. Sitten otettiin kyytiin Aleksin ranskan opettaja, Dorotha. Takapenkki täytty tässä vaiheessa aika hyvin. Siitä alko sitten 8 tunnin ajo kohti Seattlea.

Vähän yli tunnin jälkeen tultiin Montanan rajalle ja samalla ekalle vuortenylityspätkälle. Keli oli suht sateinen, mutta tie oli kuitenkin vielä ihan jees ajaa. Oli siellä vähän luntakin ja loskaa. Ajettiin sitten aika pitkästi alamäkeen kunnes vastaan tuli kauheesti pottupeltoa. Oli ihan tasasta ja kelikin oli tosi hyvä. Lopulta tultiin Spokanen kaupunkiin josta oli vielä 290 mailia Seattleen. Vaihettiin ajovuoroa Heidin kanssa aina parin tunnin välein joten kuskin virkeystila pysy hyvänä koko matkan. Jonkun matkaa ennen Seattlea oli vuorossa toinen vuortenylitys paikka, jossa oli aika paljon huonompi keli kun edellisellä. Vettä tuli ja lämpötila oli nollassa. No siitäkin selvittiin ihan kivasti kuitenkin. Sitten saavuttiin lopulta Seattleen. Liikennettä oli tosi paljon verrattuna vaikka Missoulaan. Semmonen Helsinki 4 ruuhkassa, kello oli kuitenki jotain 7-8 illalla. Kelloa siirrettiin Idahon ja Montanan rajalla tunti taakseppäin. Lopulta löydettiin aika helposti hostellillekkkin. Hostellina toimi American International Youth Hostel. Se oli International kaupungin osassa joka oli oikeestaan ChinaTowni ku siellä oli niin paljon aasialaisia. Ihan sikana kiinalaisia ruokapaikkoja ja kauppoja.

Seattle, läheltä pikes markettia

Siellä oli jonkun verran hämärää porukkaaki liikenteessä illasta. Heti ekan puolen tunnin aikana siinä kadulla ainaki 3 tyyppiä yritti pummata jollain tavalla rahaa. Yhellä oli aika hyvä yritys: Ekaks se pyys käynnistys kaapeleita, mutta ei kyl sille ollu oli sen näkönen että ei sillä mitään autoo oo. No sitten sille olis pitäny antaa rahaa hinaukseen. No ei ollu. Lopuks se yritty vielä myydä jotain kaulakorua rasiassa. Bongattiin se tyyppi sit vielä pari kertaa 5 päivän sisään sieltä. No asetuttiin taloks hostelliin ja lähettiin pyörimään kulmille tarkotuksena saada jotain syötävää ja sitten nukkumaan. Käytiin syömässä kiinalaiseisessa jossa sitten tilattiin kaikki omat annokset jotka osottautu suhteellisen runsaiksi, jopa mulle. Pöydässä oli vielä semmonen pyörivä keskusta ni saatiin sitten sitä pyörittämällä maistaa mitä muut söi. Kuvut täynnä mentiin sitten nukkumaan ruuan jälkeen.

Me mentiin jo tiistaina Seattleen toisin kuin muut 20 muuta vaihtaria jotka jostain syystä halus lähtee ajamaan keskiviikko aamuna klo 5.00 kohti Seattlea. Me mentiin jo tiistaina, koska siten meillä on yks kokonainen päivä lisää. Jälkeenpäin ajatellen hyvin ajateltu kun se ajoreissu oli tosi raskas. Eikä ne muut päässy lähtemään ku vasta 6 jälkeen aamulla. Aina ei voi ymmärtää.


Kohti Space Needleä!

Keskiviikkona sitten lähettiin aamupäivästä kiertelemään kaupungille. Alotettiin satamasta ja jatkettiin siitä keskustaa sekä Space Needleä kohti. Seattle oli kyl ihan kivä kaupunki ja ehdottomasti vierailun arvonen mesta. Piipahdettiin Pikes marketilla, joka on tosi kuuluisa kalatiskeistä ja kalojen heittelystä. Oli tosi hauska kattoa kun joku tilas jotain kalaa ni sitten ne kalamyyjät huuteli ja yks heitti kalan sieltä katutasosta kalatiskin taakke jossa sitten toinen otti siitä kopin ja pisti fileiks tai ihan miten sen sitten haluskaan. Matkalle osu myös maailman ensimmäinen Starbucks ja joku juustomesta joka tekee omaa juustoa. Oli muuten tosi hyvää. Ihmisiä oli aika paljon liikenteessä ja vilinä oli melkonen. Lopulta päästiin Space Needlelle joka on
rakennettu joskus kun Seattlessa oli maailman näyttely. Loppujen lopuks se ei edes oo
kaupungin korkein rakennus enää. Jos halus ylös ni oli kaks vaihtoehtoa: joko mennä syömään sika kalliiseen ravintolaan tai sitten maksaa 16$ pääsymaksusta huipulle. Valitiin pääsymaksu. Ylös mentiin aika hurjaa vauhtia menevällä hissillä jossa sitten joku ukko selitti nippelifaktaa tornista ja jostain muusta. Ylhäältä oli kyllä aikasen hyvät näkymät kaupungille ja sieltä näky myös vuoria Seattlen ulkopuolella. Töllisteltiin siellä aikamme ja lähettiin poies. Jos olis näin jälkeen viisas ni olis ehkä kannattanu käydä mielummin kaupungin korkeimmassa pilvenpiirtäjässä jonne olis maksanu 3$ sisään. No tulipahan käytyä. Takasin keskustaan mentiin sitten monoraililla. Sekin oli aika selkee turistien kärräysvekotin. Matka ei ollu kummone, mutta keskustaan sillä kuitenki pääs.

Ja huipulla tuulee

Keskustaa

Keskustassa kierreltiin aikamme kunnes sorruttiin ekan kerran shoppailemaan. Ross:ilta sai kaikkia merkkivaatteita alehintaan ku se oli olevinaan joku outletin tynkä. No sieltä tarttu jotain mukaan. Sen jälkeen rupes nälkä vaivaamaan kun oli kulunu jo useempi tunti valtavasta määrästä maistiaisia markkinoilla. Aleksilla oli Lonely Planetin kirja josta otettiin yks ruokapaikka: McCormicks jonne päätettiin mennä. Samalla tuli käveltyä Seattlen kaupungin kirjaston ohi joka on kanssa aika vaikuttava näky. McCormicissa venailtiin sitten jonkun aikaa että häppärit alko ni saatiin ruokaa pilkkahintaan. Juustohamppari ja ranskalaiset 2,95$. No oikei oli siinä jippokin: juotavaa piti ostaa vähintään 4$. No sehän hoitu ku tilattiin oluttaja ja Heidillekkin saatiin siideriä. Tunnelma paikassa oli tosi mukava ja vaikka se oli suht kalliin olosella alueella, ni ei se hintataso mieltäjärkyttäny. No kello rupes olemaan jo 5 ja oli aika lähteä hostellia kohti. Hostellilla sitten yhytettiin loppuporukka joka oli saapunu 2-4 aikaan Seattleen. Suhteellisen väsyneen olosta porukkaa oli. Osa niistä oli päikkäreillä ja osa hajaantunu johonki. Illalla meille oltiin järjestämässä pubi kierrosta hostellin toimesta. Oleskeltiin siinä hostellilla sen aikaa että pubi kierros pääs alkamaan ysin maissa. Hirveetä sähläystä liikkua ison ulkkariporukan kanssa. No siinä sitten selvis että pubi kierrokseen kuuluu ainakin kaks pubia joista toinen meinattiin jättää pois. TÄH! No onneks mentiin kuitenkin siihen ekaankin paikkaan.

Ekassa paikassa soitteli joku rokkibändi tosi lujaa ja meininki oli ku saluunassa, tosin mestan nimikin oli Central Saloon. Siinä hörpittiin yhet tai parit ja jatkettiin matkaa seuraavaan kohteeseen. Paikan nimeä en muista, mutta se ei kyllä johdu humalasta. No siellä oli semmonen drinkkitiski jonka takana oli semmonen hassun näkönen ukko joka osas heitellä ja kikkailla pulloilla oikein kivasti. Tässä kuppilassa vietettiin aikaa pääasiassa sillä tiskillä. Illan kuluessa sitten baarimikko ehdotti että otettais oikein porukalla paikalliset erikoiset. No tottakai se pitää kokeilla. Seuraavaa ei saa kokeilla kotona! =) Shottilasiin jotain viinaa. Siellä se maistu ainaki vähän anisviinalle. Sitten sytytetään se palamaan. Sitten käytetään peukaloa siellä, jonka jälkeen tilanteen pitäis näyttää vähintäänkin hälyyttävältä eli: sormi tulessa ja shotti tulessa. Sitten kiskastaan suu auki shotti kurkusta alas ja puhalletaan sormi sammuksiin. Vinkkinä: ei kannata aikailla sen juomisen kanssa kun se lasi lämpenee kivasti . No tästä kokeilusta selvittiin porukalla hengissä, mitä nyt vähän peukkua kuumotti. Baarissa oli jotain helkutin palomiehiä keikistelemässä ja muka vetonaulana naisille. No ei näkyny muita asiakkaita kauheemmin siinä paarissa ku me. Olis siellä ollu joka ikäryhällekki omia palomiehiä. Ikähaitari oli varmaan joku 25-45 niillä palomiehillä.

Siitä suunnattiin sitten tanssipaikkaan nimeltä Trinity. Siellä olikin sitten jo ihmisiä ja menoa ihan kivasti. Siinä sitten jorailtiin aikamme kunnes paikka rupes laittamaan kiinni ja nenä rupes näyttämään hostellia kohti. Yllättäen reissunaikana sato vettä, oltiinhan kuitenki Seattlessa. Hostellilla sitten oli suurin osa porukasta kokoontunu keittiöön nauttimaan yöpalaa ja kokkiHeidikin pisti meillä popcornia kattilassa tulemaan oikein reilun satsin josta ei kyllä varmaan syöty puoliakaan.

Torstai päivä meni sitten hengaillessa ja toipuessa edellisestä illasta. Jotkut enemmän ja jotkut vähemmän. Käytiin pyörimässä siinä vähän kaupungillakin, mutta kun oli thanksgiving elikkäs kiitospäivä niin suurinosa paikoista oli kiinni. Hostellilla oli juhla-ateria tiedossa illasta. Saatiin kaikkea perinteikästä kiitospäivän settiä kuten kalkkunaa ja perunamuussia. Oli kyllä tosi jees!
Ruokailun jälkeen jotku lähti kiertelemään autolla kaupunkia ja ajelemaan muuten vaan. No ulkona oli pimeetä ja märkää niin ei oikeen taas osunu semmonen suunnitelma ni lähettiin pienellä porukalla leffaa. Katottiin joku hömppä äksönipätkä nimeltä Ninja Assassin. Leffasta tultiin puolenyön tienoilla hostellille ja tarkotus oli katsastaa huominen ostoskeskus ja ajo-ohjeet koska perjantai oli MUSTAperjantai, joka on vuoden hulluin ostos-/alepäivä jenkeissä. No sitten selvis että se paikka aukes just nyt eli sillon keskiyöllä ja kaikki alet alkaa sillon. No eikun autoon shoppaamaan. Matkaa oli semmonen 35 mailia suuntaansa. Paikan nimi oli Premium Outlets Seattle. Perillä oli pikku järkytys että paljon siellä oli porukkaa! Yllättäen parkkis saatiin noin kilsan päästä ostoskeskuksesta. Kävely matkalla sinne piipahdettiin jollain isolla casinolla vessassa. Oli aika makee paikka ja ihmisiäkin oli paljon. Ei tullu kyllä pelattua, mutta tulipahan nähtyä.

Lopulta päästiin ostoskeskukseen ja selvis että suurin osa shoppaajista oli aasialaisia! Oltiin ku majakat merellä siellä, sen verran paljon niitä oli. No ei siinä ekaan kauppaan sisään joka oli aivan täynnä. Siitä etittiin jotain kivaa ja mentiin jonoon ja päätettiin että katsellaan tässä jonossa ollessa tavaroita mukaan siitä matkalta. Se oli Columbian liike ja jonossa vierähti vaan puoltoista tuntia. No kivasti sieltä irtos kyllä ja halvalla. Ite ostin 140$ lauskettelu housut 30$ ja Heidi se vasta saikin tavara. Kaks fleeceä ja yhen softshell talvitakin 60$ ku se myyjätäti unohti iskeä yhen tuotteen kassakoneeseen. Vinkkinä jenkeissä olijoille että jos opiskelette osavaltiossa jossa ei makseta veroja ostoksista niin muistakaa sanoa siitä kassalla jos ootte muualla shoppaamassa niin teijän ei tartte sielläkään maksaa veroja! Ihana Amerikka! No siitä matka jatku sitten lukemattomien kauppojen kautta lopulta syömään jotain. Purtavan jälkeen shopattiin lisää ja aamulla noin 7.30 päätettiin lopettaa shoppailu ja palata kohti hostellia. Ihme touhua kyllä oli ku porukka jonotti burberrylle ja Coachille ihan sika pitkissä jonoissa, ulkona. Ittellä meni rahaa joku 350-400$ ja mukaan tarttu melkonen läjä vaatteita. No eipä ainakaan tartte lähtee enää vaatteita shoppailemaan Missoulassa. Nää ainaki tarttu mukaan: 3 farkut, 4 t-paitaa, 2 vyötä, 3 hupparia, kello ja lautailuhousut. Ehkä jotain muutakin mitä just nyt en muista.

Perjantaina kun saavuttiin hostellille niin mentiin nukkumaan heti aamupalan jälkeen. Päätettiin nukkua johonkin kolmeen ja suunnata sen jälkeen satamaan syömään jotain meriruokaa ja sitten keskustaan kattomaan millasta se meno siellä on. Lopulta päästiin vähän ennen viittä satamaan syömään paikkaan nimeltä Ivars meriruoka paikkaan. Ite otin kuningasrapua semmosen vähän yli 500 grammaa, kova ukko ku oon! Muut tilas sitten simpukoita, katkarapuja ja jotain pihvi hässäkkää. Ruoka oli kyllä hyvää ja sitä oli riittävästi, mutta meijän tarjoilija oli täys urpo joten rokotettiin sitä vähän ja ei jätetty sille tippiä. Vaikka ollaanki vaan opiskelijoita ja nuoria niin kyl meitä silti palvella saa. Toisin ku McCormikissa tarjoilija sai hyvät tipit ja kiitokset kun oli niin kiva. Siitä sitten jatkettiin matkaa Starbuksin kautta keskustaan. Otettiin matkalle lämpimät kaakaot starbuksista. Keskustassa katsastettiin eri liikkeitä mm. H&M. Siellä oli tosi paljon taas porukkaa ja joulukoristeitakin oli jo laitettu mm. Kauheen kokonen joulukuusi!

Lauantaina oli sitten aika jo lähteä kotia kohti. Meijän lähteminen viivästy kun joudutiin odottamaan että se Dorotha tulis Vancouverista jossa se meni käymään ja takas tullessa bussi oli joutunu jonottamaan rajalla aika kauan. No päästiin kuitenki lähtemään ja keli oli ehkä vähän parempi vuortenylityspaikoilla kun mennessä. Ainut kommellus tapahtu kun just ennen kotia loppu autosta bensa kun ajattelin että varmaan meijänki autolla voi ajaa vähän mittari punasella =) No onneks oli kanisteri mukana ni laitettiin vähän gasoo tankkiin ja jatkettiin kotiin asti.

Kaiken kaikkiaan oli tosi kiva reissu ja autossakin meillä oli hyvä meininki. Aina ei vaan voitu ymmärtää niiden muiden vaihtareiden hikoomista siitä kun ei tehty niinku ne meinas tehä.

Sunnuntaina sai sitten nukkua vihdoin pitkään ja hyvät yöunet.

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Ekaa kertaa laskemassa tälle talvelle

Viime viikonloppu meni touhutessa metässä. Harjoteltiin puunkaatamista, katkomista ja oksien harvennusta. Oli ihan kivaa, mutta raskasta. Lauantaina harjoteltiin oikeestaan katkomista ja oksien harvennusta. Se on yllättävän rankkaa ku se saha painaa joksenki paljon ja on isompi ku suomalaiset mökkisahat. Täälä niissä on semmoset leuatkin siinä moottoripäässä ennen laikkaa. Niitä leukoja käytettään sitten niinku tukipisteenä. Tuppaa noi puutkin olemaan isompi. Lauantai iltana käytiin sitten kattomassa uusin Potterikin ja ei meinannu silmät pysyy auki ku oltiin koko päivä touhuttu aamusta asti.

Sunnuntaina sitten lähettiin taas aamusta mettään klo 8.00 ja oli vuorossa puunkaato. Ekaks opeteltiin kattelemaan sitä puuta ja analysoimaan sitä. Sitten käytiin koko kaato juttu läpi. Lopuks kaadettiin sitten puu per nenä. Tosin aika loppu ja Heidi ei ehtiny kaataa, mutta se saa kaataa sitten keväällä kun meillä on semmonen työkurssi. Illasta käytiin kattomassa leffoja Banff Mountain Film Festivaleilla.

Maanantaina vietiin sitten auto huoltoon ja saatiin sitten tottakai kuulla että korjaaja löys syyn sille minkätakia siellä vuosjoku jarrun osa. En oo ihan varma suomennoksesta, mutta jotenki se jarrusatulaan liittyy. No vetoakseli oli kulunu sitten laakerinkohilta jonka takia se sitten rikko sen osa. No eikun uusia akseleita kehiin. Meinas maksaa 450$ akseli, mut onneks selvittiin 200$ akseli. No nyt kuitenki pitäis olla kaara hyvässä terässä ja valmiina seikkailuihin.

Tiistaina käytiin harrastamassa vähän syömistä ja juomista pubivisan ohessa. Keskiviikkona kävin sitten kokeilemassa miten täällä hankitaan ajokortti. No ekaks täyteltiin papereita ja sitten selvis että koko lystille tuli hintaa 5,50$. Melko saitaa. No kateltiin vähän kirjaimia ja värejä sekä liikennemerkkejä jonka jälkeen toimisto täti totes että näkö on kunnossa. Siis siinä toimistossa on tiskillä semmonen näköalakiikareiden näkönen vekotin johon kattellaan. Sen jälkeen kirjalliseen kokeeseen jossa oli aika ihmekysymyksiä, mut pienellä säkällä ja hyvällä valmistautumisella se meni läpi ihan kivasti. Kerran kuitenki luin läpi tommosen opasläpyskän. Sitten sain semmosen väliaikasen ajokortin joka on joku opettelijankortti. Semmosella saa ajaa vuoden verran . Sen ajan sisään pitää mennä suorittamaan ajokoe. Meen varmaan ens maanantaina ku Heidi menee tekemään kirjallisen.

Perjantaina käytiin vähän osoksilla kun piti saada mulle lasketteluhanskat ja muuta pientä. Illasta vielä käytiin ulkkareiden kotipileissä pyörähtämässä, mutta ei viihdytty kauaa kun tarkotus oli lähtee lauantai aamusta laskemaan Lookout Passille.

Lauantaina sitten lähettiin heti ysiltä ja otettiin kyytiin Jesus ja sen kaveri Scott ja sunnattiin meijän autolla Lookout Passille joka on vähän yli sata mailia Seattlen suuntaan. Sijainti oli aika hyvä kun ei tarvinnu ajaa kun valtatietä ja suoraan liitymästä pääs sitten laskettelukeskuksen parkkikselle. Siellä ei ollu ku 1 puoli kolmesta auki, mutta silti aika paljon laskettavaa. Lauta toimi ihan kivasti ja rinteessä oli vaan luonnonlunta joka oli kans kiva. Neljän aikaa lähettiin sitten kotia kohti. Tosin kello oli jo viis Montanan puolella. Laskettelu keskus oli noin suunnilleen Montanan ja Idahon rajalla ja siinä sattuu menemään aikavyöhykkeen raja joten kello oli tuntia vähemmän siellä. Kotiin päästiin ihan kivasti.

Tänään ollaan oikeestaan pyykätty vaan! Niin ja tänään tuli täälläkin vähän lunta.


keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Menoa ja kiirettä villissä lännessä

Välillä tuntuu että tulee hamstrattua liikaa tekemistä. No kai se pitää vaan yrittää ku ei täällä kuitenkaan niin kauaa olla.Viime keskiviikkona eli 4.11 käytiin räpeltämässä meijän uusia lumilautoja, lumilautojen huoltokurssilla. Laitettiin vahat pintaan ja saatiin vinkkejä ja käytännön kokemusta myös pikku korjailusta ja semmosesta. P-Texiä pintaan vaan.

Perjantaina käytiin advanced timber harvesting kurssin kanssa vähän möyrimässä metässä. Tarkotuksena oli kattella kun puita pistetään nurin, mutta toisin kävi. Maa oli liian vetistä ja jotain oli rikki niin eipä siellä mitään tapahtunu. Ollaan menossa uudestaan nyt tulevana perjantaina. Saatiin forest roads osion tulokset takasin ja kappas 97% kaikista pisteistä tuli kerättyä eli ihan jees. Tentistäkin tuli 97/100.

Aateltiin sitten hankkia auto, kun mietittiin tota lasketteluhommaa ja muutenkin pääsemistä paikasta a paikkaan b joka on kauempana kun 10 mailia. Vaikeeta täällä päin tai jos ei oo vaikeeta niin kallista ilman omaa autoa. No päätettiin sitten auton hinta 2000 - 3000 $ paikkeille. Sit sen pitäis olla semmonen johon mahtuu 5 ihmistä ja tavaraa, ni ei sitten tartte vuokrata autoa kun heidin porukat tulee tänne jouluna.

Perjantaina koulun jälkeen lähettiin sitten autometsästykseen. Oltiin soitettu meijän ystäväperheen Tomille että voisko se auttaa ja no mitä muutakaan eläkeläisillä on ku aikaa, joten perjantaina suunnattiin autokaupoille. Käytiin muutamassa paikassa ja ajettiin yhtä minivania joka oli ihan kiva ajaa, mutta aika paljon pikkuvikaa ovissa ja nippeleissä joten jätettiin se pois harkinnasta. Lopulta keli vei voiton ja lopetettiin etsinnät tosin tuloksena oli suurin piirtein auto joka haluttiin. SUV eli semmonen maasturi tai siis melkeen. Parasta hommassa oli että Tom tuntee jonkun mekaanikon Adam Floyd nimeltään joka lupas kattoa sitä ja sitten vielä lupas että jos jotain hyvää löytyy niin voi viiä sen jarrutarkastukseen! Aivan loistavaa, joutuu varmaan tarjoomaan kahet kaljat ainaki sille.

Autokauppojen jälkeen suunnattiin sitte Tomin kämpille jossa oli paikalla myös vaimo Sharon ja joku John. Siellä sitten juotiin kupposet teetä. Ihmeteltiin myös Tomin harrastusten tuloksia. Tom tekee kaiken näkösiä juttuja nahasta, turkiksista sun muista käsin. Oli ilves- ja haisunäädän turkista tehtyjä hattuja. Kokeiltiin myös kuin lämmintä on biisonintaljan sisällä.

Lauantaina käytiin sitten istumassa iltaa Lauran ja Juhon uudella kämpällä. Sunnuntaina Ystäväperheen Tom ja Sharon soitti aamusta puolen tunnin varotusajalla että nyt lähetään niiden mökille. Lily oli kanssa mukana ja ajettiin vähän yli tunti sinne mökille. Mökki on jostain -30 luvulta, semmonen hirsimökki ja tosi lähellä tietä jonka toisella puolella on sitten järvi. Laitettiin mökkiin kaasulämmöt päälle ja jatkettiin matkaa kattomaan USA:n suurinta lehtikuusta. No se oli kyl kauhee mötkylä. Myöhemmin kuultiin että sen nimi on Gus. Käveltiin mettässä jonkun aikaa ja ihmeteltiin isoja puita ja kauniita maisemia. Sitten mentiin mökille juomaan teetä ja istuskelemaan joksikin aikaa. Vielä ennen takasin lähtöä käytiin kävelemässä Seeley Laken rannalla vähän aikaa. Siellä oli aika iso majavanpesäki. Keli suosi tosi kivasti ja oli kiva kävellä. Piipahdettiin vielä semmosessa pienessä putiikissa koti matkalla jos olis saanu
kaiken maailman helyjä sun muuta.

Maanantaina katsastettiin yks volvo juhon kanssa ennen kun lähettiin tien päälle Tomin kyydillä. Käytiin muutamassa huti paikassa pyörähtämässä ja koeajamassa autoja. Lopulta löyty yks auto joka oli ok hintanen ja mailejakin oli sopivasti ja renkaiden potkiskelun sekä koeajon perusteella oli semmonen jota oltiin etitty. Sovittiin sitten Tomin kanssa että se käy seuraavana päivänä käyttämässä sitä mekaanikolla ja jarrutestauksessa.

Tiistaina koulupäivän jälkeen tavattiin Tom ja päätettiin sitten että lähetään ostamaan se auto, jos saadaan se haluttuun hintaan. Yks vika siitä löyty joten sitä pitää käyttää korjaamolla, mutta sillähän me tingittiin sitten hintaa alas. Alkuperänen hinta oli 3950$ josta myyjä tiputti heti 3200$ ja me tarjottiin 2700$ ja saatiin sitten lopulta se hinta 3000$. Tulos tuntu tyydyttävän kaikkia maksavia ja rahastavia osapuolia niin päätettiin sitten ostaa se auto pois. Auto on Chevrolet Blazer -96 V6 4,3L koneella ja maileja takana 124 800. Siitä sitten vakuutusyhtiöön että saadaan se auto liikkeelle siitä pihasta kun ilman vakuutusta ei kannata ajaa tietenkään. Otettiin perusliikennevakuutus parilla ekstralla ja hintaa tuli 650$ puol vuotta. Kaskomallisessa olis ollu omavastuut 500$ ni ei oikeen sitten kiinnostanu semmoset. Auton arvo ei nyt kuitenkaan oo niin paljoo. Lopulta kruisailtiin auto liikkeen pihasta kotipihaan!

Siinä se ny o!

Tiistaina saatiin kans tietää että moottorisahaturvallisuus-kurssi alkaa keskiviikkoiltana.... Meijän pitää käydä se jos halutaan kaataa puita keväällä järjestettävällä kurssilla jossa kaadetaan puita ja tehään kaikkee mettähommia sekä sit sahataan niistä puista lautoja ja lopuks vielä rakennetaan niistä joitan niin ja suunnitellaanki. Varmaan kauheen huonoa suomea toi äskeinen lause =). Keskiviikkona oli vapaa päivä muuten paitsi illasta oli se S212 kurssi, joten päätettiin lähtee käymään Helenassa joka on osavaltion pääkaupunki. Mentiin sinne Juhon ja Lauran kanssa. Ajomatkaa tuli semmonen pari tuntia ja pyörittiin siinä kivassa
pikkukaupungissa sitten joku muutama tunti. Keskiviikko oli vapaapäivä, koska oli veterans day elikkäs veteraanien päivä.



Terve lapsi leikkii

Helena

Mies ja ruoska!

Torstaina purettiin moottorisahaa ja putsattiin sekä koottiin S212 kurssilla. Tänään perjantaina oli sitten taas mettäreissu tiedossa kun käytiin mittailemassa Skylinen eli semmosen vaijerijuonto systeemin asennukseen tarvittavia maastotietoja. Tätä touhua oli kyllä tullu nähty intissä kun kelaperseet juoksee sen vaijerin kanssa metässä, mutta nyt mentiin vaan semmosen lankasysteemin ja krynon sekä kompassin kanssa mäkeä ylös ja mittailtiin. Päästiin ylös ni tultiin alas ja mittailtiin. Suhteellisen raskasta oli kyllä juosta semmosta 70% mäkeä ylös. Onneks ei kestäny kauan ja päästiin suht aikasin pois mettästä. Tänään syötiin kotona hyvin pitkästä aikaa kun on ollu niin kauhee kiire. Pistetiin perunamuussia ja naudanpihviä ruokalistalle. Käytiin vielä kauppareissun yhteydessä varaamassa autonhuolto ens maanantaille.

Seuraava huoli on sitten paikallisen ajokortin suorittaminen ja auton virallinen rekisteröinti joka pitää tehä 40 päivän kuluessa ostosta. Niin ja nyt viikonloppu menee mettässä taas moottorisahakurssin parissa, kun kaadellaan puita ja opetellaan käyttämään sitä sahaa. Sekä pitäis ehtiä lauantaina kattomaan Härri Potteria ja sunnuntaina Banff lasketteluleffaa. Johan on taas.

Kohta pitäis alkaa ilmottautumaan kevään kursseillekkin. Tosi nopeesti vierähtäny kolme kuukautta. Kaiken maailman jutut pukkaa päälle kuten lentolippujen varaaminen tammikuulle San Fransiscosta nykiin jne. ja thankgivinki on tulossa jolloin olis tarkotus mennä Seattleen. Tietty oli peliliike olla vaan kotona neljän seinänä sisällä, tai sitten ei. Viikonloppuna aukee jo eka laskettelukeskus 100 mailin päässä joten ehkä viikon sisään pääsis jo kokeilemaan uutta lautaa!! LUNTA PLIIS! Suomessa on kuulemma jo lunta ja ollu keskuksetki auki jo hyvän aikaa. Täällä taas on vaan vuorilla lunta nyt, mutta eiköhän se kohta tännekkin.

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Kepponen vai karkki tai syön sut!


Tulipa pelattua viikon sisään Intramurals soccerin pleijarit. Edettiin aina finaaliin asti jossa sitten tuli nokkaa että tukka pöllys. Joten loppusijoitus oli turnauksen kakkonen.

Tuuleen nojaten. Täys punasessa.

Ja pikkusen kolis jaloille.

Käytiin viikko ennen halloweenia kaivertamassa vähän kurpitsoja. Keli suosi meitä ja oli toosi jees päivä. County musa soi bändin toimesta ja me (minä, heidi ja laura) sekä sata muksua kaiverrettiin kurpitsaa. Siellä oli myös meijän ystäväperheen sharon ja sitten tyttö lily. Mua ja Lauraa haasteteltiin johonki koulun journalism jutun uutisiin, mutta onneks lähetykseen pääty vaan Lauran osuus =)

Tosiaan koko viime viikko meni oikeestaan pelatessa pleijareita. Kolme peliä oli. Siinä sivussa oli vielä aika paljon koulujuttuja. Viikolla käytiin hankkimassa halloween asusteita. Itte ostin GoodWillistä naisten pilkkihaalarit ja sitten asuste kaupasta viikset, automyyjä peruukin ja sit poliisi aurinkolasit.

Käytiin siirtämässä rahaa tililtä toiselle pankissa. PUUUUH! Jotta saatiin siirrettyä rahaa heidin tililtä mun tilille ja sitten vielä nostettua ni tartti täyttää vaan 5 lappua. Sitten kukaan ei edes kysyny kenenkään henkkareita vaikka siirrettiin suht paljo rahaa ja ittekki nostin 500$ vuokran maksun takia! Ei henkkareita? Tiedät vaan tilinumeron ja sit allekirjotat sen lapun ni saat rahaa. Ja kaiken lisäks telkkarissa pyörii mainos siitä kuinka helppoa nykyään on tarkastaa tilin saldo netissä.... Que?

Perjantaina oli metsäteiden lopputentti. Aika kauhan siinä meni väkertäessä, mutta oli ihan kiva kun sai pitää muistiinpanot esillä. Tälläsiä tenttejä kotiinki!

Halloween oli ja paikalliset bailaa sitä kolme päivää ainaki. Nää alottaa torstaina ja jatkaa lauantaihin. No me käytiin kattomassa perjantaina yhet asubileet keskustassa ja suunnattiin sitten kotia kohti aikasin. Lauantaina sitten Laura ja juuri saapunut Juho tuli meille ja syötiin, juotiin ja lähetiin keskustaan asustettuina bailaamaan. Mentiin suht myöhään kun täällä menee kuppilat kiinni jo kahelta, mutta onneks kelloja siirrettiin kahelta tunti taakkepäin ni ehittiin olemaan kivasti siellä kuppilassa. Aika isot kekkerit oli ja kalliit. 12$ sisään. No tultiin vielä meille sitten ja Nico jäi punkkaamaan meijän sohvalle muiden lähtiessä kohti kotia.

Sunnuntai meni sitten ihmetellessä ja kattellessa telkkaria ja toipuessa viikonlopusta. No ei ollu onneks kuitenkaan pahat olot. Maanantaina oli espanjan pikku koe josta sain 25/30 eli taas ihan ok. Maanantai päivä meni sitten tehdessä kolmea tehdasvierailuraporttia. Vähän turhautti...

Joo ja sitten vielä! Miks näillä ei oo narikoita baareissa! puuh!


Ja missä on HORATIO!?

lauantai 24. lokakuuta 2009

Puh hhuuh

Täällä on taas käyty koulua hiki otassa viime viikko. Oli kaks espanjan tenttiä, isompi ja pienempi. Pienempi meni aikasen huonosti mutta isommasta otin sitte 87/100 pongoa kotiin eli ihan hyvältä näyttää vieläkin. Edelleen täytyy ihmetellä noita tuloksia, se varmaan johtuu siitä että joka päivä joutuu istumaan siellä tunnilla.

Käytiin juttelemassa Edin kanssa vähän kevään kursseista ja mahollisista harjottelu/kesäduuni paikoista. Voi olla että osallistutaan semmoselle kurssille joka alkaa marraskuussa jonka tarkotuksena on opettaa käytännön juttuja kuten: valitaan kaadettavat puut, kaadetaan puu, hilataan sitä puuta pitkin mettää, karsitaan se, sahataan se laudoiks, suunnitellaan vaja ja rakennetaan se vaja. Aika mielenkiintonen setti tulossa ja siitä saa sitten vielä certifikaatin että osaa käyttää moottorisahaa!

Torstaina oli kauden viimenen futispeli ennen pleijjareita. Kuokkaan tuli 5-3 vaikka johettiin 2-0 ja 3-2. Otti päähän ku meni muutama helppo omiin kun ei ollu kunnon maalivahtia. No pelit jatkuu ens viikon maanantaina pleijareilla.

On tullu taas mietittyä syvällisiä, kuten että minkä ihmeen takia jenkeillä on kaikissa hanoissa aina kaks kahvaa: lämmin ja kylmä. Ärsyttävää mennä suihkuunki ku on tosi vaikee säädellä sitä veden lämpötilaa. Luulis kans että menee törkeen paljon enemmän vettä aina kun pitää säätää se lämpötila kahesta hanasta kun että kääntäis vaan sitä yhtä kahvaa niinku suomessa. Sit on kans noi patterit että minkä takia niissä pitää olla tommonen jumalattoman tarkka lämpötila säätö kun todellisuudessa se on päällä tai pois...

Wiitä on tullu pelattua aika paljon ja eilen sain ilmasen 8-bittisen nintendon pelin sille ladattua nintendon sivuilta kun oli joku tarjous hässäkkä. Otin Punch outin! Aivan helmi!!

Perjantaina Nico ja Laura oli meillä ja tehtiin ruokaa ja pelailtiin vähän. Ei oikeestaan oo tullu tehtyä mitään ihmeellistä. Tänään Lauantaina käytiin Farmers marketilla keskustassa ja morjestamassa Rosemarieta. No kävi ilmi että kun soitin rosemarien vastaajaan ja jätin meijän numerot ni olin sit sanonu jotenki hassusti tai jotain niitä numeroita ni se ei ollu sitten saanu meijän numeroita. No onneks käytiin ni saatiin sekin sitte korjattua.

Huomenna mennään kaivertamaan kurpitsoja ja ratsastamaan poneilla, niin tai siis ehkä ei ratsastamaan.

Kuviakin pitäis saada taas vaihteeks laitettua kuhan ehin. Noita kouluhommia tuppaa olemaan jonkun verran. Pitäis muutama raporttikin tehä marraskuun alkuun niistä tehdas vierailuista.

lauantai 17. lokakuuta 2009

17.10.09

Maanantaina 12.10 ei oikeen tehty mitään. Tosin saatiin kauan ootettu puhelinsoitto meidän international friendship program ystäväperheeltä. Sovittiin tapaaminen tiistaille. Salilla pyörähdettiin siinä ja sitten painuttiin kotio.

Lumet on jo suunnilleen sulanu tässä vaiheessa. Jotenki tosi hassua kun viikon sisällä lämpötila pomppii -14C - +10C.

Nyt varmaan viimeistään voi sanoo ettei sitä pöytää sitten koskaan tullu prkl! Vielä on räkä tautia päällä ittellä ja ihmettelen kyl ettei heidi oo saanu tätä tai sitten tää on peräsin heidiltä.

Tiistaina tavattiin se meijän ystäväperhe sitten. Tom ja Sharon sekä niitten lapsenlapsi 5v Lily. Vanhukset on kummatkin eläkkeellä olevia opettajia. Niitten tytär asuu niillä sekä sen lapsi eli Lily. Tytär on ammatiltaan erämaa palomies ja nyt se oli jossain koulutuksessa ni sen takia niillä oli Lily mukana. Tosi mukavia kummatkin ja toooosi kiinnostuneita suomesta. Käytiin kahvilla pienessä kahvilassa tässä Rattlesnakessa ja sitten pienellä turisti kierroksella tuolla rattlesnaken perukoilla. Seuraavan kerran tavataan varmaan ens tiistaina kun on joku koulunjärkkäämä juttu... ?

Tiistaina oli sitten vielä Forest Product kurssin loppukoe joka oli suhteellisen vaikee varsinki jälkimmäinen osio jossa oli ripoteltu näytteitä ympäri luokkaa ja sitten piti tunnistaa niitä ja niissä oli niihin liittyviä kysymyksiä. Saas nähä kui käy.

Keskiviikkona laura kävi meillä pelaamassa vähän wiitä. Torstaina oli taas futista ohjelmassa. 0-0. Kolis taas aika paljon ni nyt on vähän paikat kipeenä. Tars vähän kattoo, kuten sanotaan.

Perjantaina oli sitten ohjelmassa teatteria ja ruokaa. Oltiin menossa kattomaan Brighton Beach Memories:sia koulun teatteriin joka taitaa olla ainut teatteri koko kylässä. Tosin hyvä semmonen koska sitä tehään niinku ammattiteatteria. Ennen teatteria mentiin syömään sitten hyvään italialaiseen. Paikka olikin heti avaamisen jälkeen suht täynnä. Otettiin alku-, pää- ja jälkiruuat sekä pikkusen viiniä. Meitä oli kolme siinä syömässä ni saatiin kyl aika hyvä lasku aikaseks, tosin ruokakin oli hyvää. Yleensä kun meet safkapaikkaan täällä ni sieltä saa hamppareita ja sandwitchejä. Ruoka oli kyllä hyvää ja sitä oli riittävästi. Siitä suunnattiin sitten teatteriin. Sielläkin oli aika paljon väkeä. Näytelmä kerto 1939 New Yorkissa asuvasta perheestä johon kuulu isä, kaks poikaa, äiti, äitin sisko ja sen kaks tyttöä. Eka puolisko oli tosi viihdyttävä ja oli aika paljon hauskoja juttuja, mutta tokalla puolella oli sitten vakavampia juttuja ja ehkä muutama liian pitkä dialogi. No loppujen lopuks ihan jees setti. Pääosan esittäjä oli kyl tosi hyvä ja muutki näyttelijät oli hyviä. Lähinnä tarinan vika että oli vähän tylsä siinä toisella puoliskolla. Pääosassa oli semmonen 16-vuotias heppu joka kirjotti muistelmiaan. Jotenki tuli hassusti mieleen siitä Nikke-kirjat =)

Tänään on sitten lauantai ja +19C, niin ne kelit muuttuu. Varmaan käydään vähän ulkoilemassa tossa Mt. Jumbolla ja sitten illasta tehään jotain kivaa porukalla.

Juteltiin meijän opettajana/proffan kanssa vähän ohimennen että mistäköhän täältä vois saada semmosen harjottelupaikan josta sais rahaaki. No nyt sitten mennään ens tiistaina juttelemaan sen kanssa lisää. Se sano että ehkä voi hommata meille hommia yliopistolta. Se oli tosi helmi juttu ni ei tarttis lähtee mihinkään kauas. Kuten oon varmaan ennenki huomauttanu ni tää Ed on kyllä ihan paras tyyppi. Tähän mennessä opiskelija ystävällisin opettaja ikinä.

Katteltiin tossa jo vähän joulunreissu kuvioita ja tarkotuksena olis matkustaa ainakin los angeles, san francisco, new york, chicago. Vähän on vielä auki ku oli puhetta Artzin kanssa kun ne on tulossa tanjan kanssa chicagoon opiskelemaan että mentäis new yorkista chicagoon yhessä sillon ennen niitten koulun alkua.

Postiakin tuli suomesta. Verotoimistolta. Oli menny eka LPR osotteeseen sieltä Mäntyharjulle josta sitten veikkolaan ja sitten tänne. Akkaria vielä odotellessa.

Oli mulla mielessä aikasemmin jotain ihan järkevääkin josta kertoa mutta ei nyt tuu mieleen. Palataan taas!

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Lumi tuli


Viime kirjottamisen jälkeen tulin sitten kipeeks. Flunssan pahus iski. Pää oli aivan tukossa. Keskiviikko meni sitten parannellessa. Oli vaan yks tunti joten oli helppo sitten parannella kotona. Torstaina oli sitten jo parempi olo ja rohkaistuin paremmasta olosta sen verran että uskalsin lähteä pelaamaan illasta vähän potkupalloa. Hävitiin 2-3 tiukan väännön jälkeen. Ja kelikin oli kylmä.

Perjantai valkeni sitten valkoisena! Niin siis oli tullu lu
nta! Aamusta oli muutama aste pakkasta ja kevyt lumipeita. 9.10 ensi lumi. Oli täällä melkeen +20 C tossa 29.9 Oli aika jännä! Perjantaina mentiin sitten koulun jälkeen vähän heilumaan ostarille. Käytiin syömässä ja kierreltiin putiikkeja. Oltiin jo pidemmän aikaa kuolattu Wii:tä ja niin no nyt sitten otettiin semmonen mukaan. Tasapainolauta ja yks lisä ohjain. Käytettynä tuli tietenki ostettua ni saatiin vähän halvemmalla.



Perjantai ilta meni sitte pelaillessa. Lauantaina oli eka viikonloppu kun ei ollu mitään suunniteltua! Joten löhötiin ja laiskoteltiin oikeen kunnolla. Toki käytiin kävelyllä ja kaupassa, mutta ei mitään muuta.

Jenkit ei kyllä osaa rakentaa taloja. Meillä vuotaa ikkunat aika paljon ja laurakin sano että silläkin vuotaa ikkunat. Noi on tommoset sivuttain liukuvat ikkunat nii ei oo kyl mikään ihme että vuotaa. Pakko pitää vaan lämpöjä korkeemmalla.

Tänä iltana tulee pari kaveria hakkaamaan vähän wiitä ja ehkäpä tehään vähän ruokaaki.
Lyhyestä kaikki hyvä.

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Syssy tai siis talvi

Käytiin vähän seisoskelemassa joessa lauantaina ja huitomassa perhovavalla. No kalat jäi jokeen nauramaan mun ja heidin yrityksille, mutta ihan kivaa kyl oli. Lauantaina oli suhteellisen kylmä päivä ja oltiinki varustauduttu kalastusreissuun vuokraamalla kahluuhousut ja jokikengät Grizzy Hazzlesta. Semmonen FlylFishing kauppa. hintaa kahille housuille ja kengille tuli 45$ eli ei kauheen paha. Aamupäivästä kalat ei kauheemmin pomppinu/syöny pinnasta ni oli aika arvailua se kalastus ja sitten taas lounaan jälkeen ne söi pinnasta mut tooosi huonosti. Paikannettiin pari hassua ja niitä yritettiin siinä huijata, mutta tooosi huonolla onnella. Kerran joku näykkäs mun perhoa mutta se olikin sit koko päivän saalis. Iltapäivästä kun kaloja rupes ilmaantumaan niin lähetiin pois. Olis tullu muuten liikaa kalaa!

Lauantai illasta lähettiin sitten tarkastamaan paikallinen leffateatteri tai yks niistä. Sijainti: kaukana keskustasta. Lauantai illan ratoksi valittiin Inglorious Basterds. Uus tarantino pätkä. Lopulta Ctibor ei päässykkään tulemaan joten meitä lähti taas minä, heidi ja laura. Mentiin keskustasta taksilla leffateatterille, koska bussit ei kulje enää 7 jälkeen illalla. Taksi kustans huimat 11$ eli ei mitään. Leffa oli kyl tosi jees ja hauska. Välillä tuli kyl semmonen olo että saako tolle nyt nauraa =) Mut hauskaa oli. Ostettiin heidin kanssa puoliks iso limu ja iso poppari setti. Sen oli saanu täyttää ilmaseks kertaalleen siis kummatkin. Saatiin syötyö poppareista peräti puolet =) limua oli vaan joku 1,5 L.

Sunnuntaina mentiin sinne garage saleen ettimään pöytää meille. Nicolas tuli meijän mukaan. Myyntipaikka oli aika lähellä tässä, mutta huonon kartanluvun takia kierrettiin melkonen matka tota kukkulaa ylös ja sitten metän kautta alas. Noo näitä sattuu. Päästiin perille kuitenkin ja löydetiin pöytä. Sovittiin että se äijä heittää sen meille himaan kun sillä on auto ja meillä ei. Otti numeron ja nimet ylös ja lupas soitella samana tai seuraavana iltanana. Nyt on keskiviikko eikä oo kuulunu mitään. Ei kyl vielä maksettu sitä. ÄRSYTTÄÄÄ NÄÄ JENKIT KUN NE EI KOSKAAN SOITA KUN NE LUPAA!

Syötiin sitte yhessä piffiä ja perunamuussia reissun jälkeen ja heidi teki omenapiirakkaa. Samaan aikaan talonyhtiössä tapahtuu: Joku muija oli lempannu sen poikaystävän pihalle ja heittäny sen vaatteet roskiin erittäin tyylikkäästi pestyinä. Sattu vieläpä paikalle kun oltiin menossa käymään kaupassa. No sattu niin hyvin että nico sai siitä sitten uudet lenkkarit, farkut ja paidan =) Seuraavalla reissulla sitten joku vanhempi nainen tuli riehumaan mulle että sen äiti oli kompastunu rappusissa mun pyörän ohjaustankoon?!?! ja kaatunu ja joutunu käymään sairaallassa jne. Täh!? Mun pyörän tanko tuli ehkä 10cm polvenkorkeudella rappukaiteen läpi. Vois vaikka kattoa että mihin astuu!?! Jotenki ärsytti tosi paljon että ei voi vaikka sitten kävellä sitä toista kaidetta pitkin tai kattoa mihin astuu! No en nyt sit pidä siinä enää fillaria. Joutuu käyttämään mielikuvistusta kun täällä on niin vähän paikkoja verrattuna fillareiden määrään. No eipä oo kuulunu siitä mitään enää joten kai ne on taas unohtanu soittaa tai jotain. =)

Saatiin pari koetta viime viikolta takasin. Espanja 89/100, Forest problem solving 48/50 ja Wood products 85/100. Eli ihan ok menny. Johtuu varmaan siitä että joutuu istumaan tunneilla ja tekemään läksyjä

Tiistaina oltiin vähän liikkumassa neljän tunnin hypärillä ja sit mentiin iltatunnille. Iltatunnilla mulla tuli kurkku karheeks ja on sitä vieläkin. Muurrrr! ÄRSYTTÄÄÄÄ! No tänään on vielä ja tuntuu aika inhottavalta. Ihan ku olis nielly hiekkapaperia. Saa nähä tarviiko huomenna mennä pelaamaan futista. Ostin vähän droppia kaupasta: nenäsumutetta, jotain nuha pillereitä ja sitten syyään vielä keittoa tänään.

Just nyt heidi rupes tekemään ruisleipää. Katotaan mitä siitä tulee =) Niin ja OP:n kautta sai siirrettyä rahaa tänne.

Tänään on ihan kauhee koiranilma: tuulee ja tulee räntää välistä. Nyt paistaa taas aurinko, mutta tuulee ja on toosi tosi kylmä. Eikähän se talvi tuu kohta tuolta.

torstai 1. lokakuuta 2009

Lunta?

Taas on menny melkeen viikko viime kirjotuskerrasta. Viime lauantaina oltiin perhokalastamassa ekaa kertaa joessa. Kohteena oli Bitterroot joki. Vajaan puolen tunnin ajomatkan päässä keskustasta. Onneks oli aika lämmin päivä sillä se vesi on muuten melko kylmää. Siellä me sitten heiluttiin vapojen kanssa eikä yllättäen saatu kalaa =) Yllättävää tosin oli että se ei sitten tuntunu kauheen kylmältä kun tottu siihen ja yläkropalla oli mukava olla. Huidottiin melkeen kolme tuntia joessa ja lopetettiin touhu lounastaukoon. Maistoin ekaa kertaa RootBeeri:a. Se maistuu ihan hammastahnalta! Jenkit vähän ihmetteli sitä, mutta oikeesti se maistuu ihan semmoselta minttuselta hammastahnalta.

Päästiin kotiin ja ruvettiin siivoilemaan sekä valmistelemaan pirskeitä. Tosiaan pidettiin meillä pikku juhlan tynkää viikonloppuna. Tarjolla oli karjalanpiirakoita ja munavoita sekä muuta pikku purtavaa. Maisteltiin myös Suomen lahjaa maailmalle: Salmiakkikossua. Toki meillä oli vähän minttuviinaakin. Vieraat tykkäs litkuista sekä karjalanpiirakoista, etenkin japanilainen ystävämme Mayuko. Sunnuntaina olikin sitten vähän pää kipee.

pikkupurtavaa

Maanantaina talkkarit tuli tekemään meijän alakerran vessaan laatotuksen ja repimään sen ihme maton pois sieltä. Hyvähän siitä tuli ja aika nopeestiki vielä. Lopulta tiistaina oli valmis.

Tiistaina meillä oli puutuotteissa testi. Se oli aika mielenkiintonen ku testin loppupuolella porukka kävi palauttamassa paperin ja sitten haluskin korjata sitä ni se oli ihan ok. No ihan sama. Meni ihan ok vaikka pari kohtaa menikin väärin.

Keskiviikkona meillä oli espanjankoe, sekin meni suhteellisen hyvin. Iltapäivällä sitten mentiin vierailemaan Smurfit-Stone paperitehtaalla kaupungin ulkopuolella. Tehtaalla on kolme paperikonetta joista yks on varaosiks ja yks seisoo markkinatilanteen takia, joten vaan yks käy. Se on uusin vuosimallia -70 alku. Alkuun saatiin tosi sekavan olonen selostus siitä miten ne tekee paperia. Prosessi on thermo - mekaaninen. Ne teki pahvilaatikoiden pintapaperia siellä. Kierrettiin siinä sitten prosessia väärinpäin ja nähtiin se paperikone ja rullausasema. Leikkuri oli Wärtsilän tekemä ja kone Tampellan. Toosi vanhoja. Oli niitä uusittu jonkun verran varsinkin sääto/ohjausjuttuja. Käytiin myös kattomassa miten ne kierrättää vanhoja pahvilaatikoita. Kierros tehtaalla oli aika nopee, koska meillä on niin lyhyt labratunti. Vaan 3 tuntia. Loppujen lopuks oli kiva nähä miten täällä tehtiin näitä hommia. Yks homma vähän mietitytti: miks niillä oli vaan höyryvoimala siinä eikä sähkö- ja höyryvoimalaaa.

Illasta menin sitten hengailemaan Joelle. Katteltiin telkkaria ja jauhettiin soopaa muutama tunti. Kotiin toin kaupasta vähän ben&jerryä ni herkuteltiin vähän Heidin kanssa.

Torstai valkeni melkosen viileenä kuten koko viikko on ollu. Aika hassua kun viime viikolla oli semmosta 25 - 30 C ni nyt on ollu 6-12 C päivällä ja yöllä pakkasta. Kattelee ympärilleen ni näkyy jo lunta muutamilla vuorilla ja sitä on aika paljonki. Tänään eli torstaina oli sitten kans pikku testi problem solvingissa joka sekin meni ihan hyvin. Täällä on ehkä oppinukki jotain... Tänään käytiin koulun jälkeen vähän salilla ja sitten syötiin ja mä lähin pelaamaan potkupalloa taas. Voitettiin 11-3 tänään! Sain vähän jonku nappuloista varpaille ja vähän tuntuu ikävältä, mutta näitähän nyt sattuu. Sitten ekan puoliajan jälkeen lähin taas perhokalastus tunnille jossa heiluttiin nurmikentällä jonkun aikaa vapojen kanssa, oppitunnin jälkeen. Joten taas way to go ja lauantaina mennään seisomaan jokeen ja kokeilemaan jos saatais kalaa!

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Jos metsään tahdot mennä nyt...

Takana viikonloppu poissa mukavuusalueelta elikkäs kotoa. Matkan kohteena oli Lolo Peak. Isohko noin 9100 korkee nyppylä vähän matkan päässä. Matkaan lähetiin heti lauantai aamusta. Jonkun matkaa mentiin autolla kunnes tie loppu ja alko kävelyosuuden polku. Ittellä oli suhteellisen painava rinkka taakkana, kun siinä oli vielä tyttöjen telttaki. Joskus kärsii siitä että on herrasmies. Edessä oli tässä vaiheessa 5 mailin (8km) kävely ylös leiripaikalle joka sijaitsi jonku pikku "järven" rannalla. Lämpöä oli kivasti ainakin 25 C. Alkumatka käveltiin suhteellisen tiheessä metikössä jossa oli paljon pystyyn kuolleita puita. Niillä oli joku tauti ja ne naris kivasti tuulessa.
Timbeeer

Pikkutaukoja pidettiin noin tunnin välein. Täytyy kyllä myöntää että oli aika hikistä hommaa, mutta ihan kivaa. Olin ostanu uudet vaelluskengät, takin, housut ja t-paidan jotka toimi täydellisesti. Kengät ajettiin sisään perjantaina koulussa ettei ne sitten hierrä. Eikä ne hiertäny. T-paita hengitti kivasti ja housut oli hyvän viileet ja kaikki tuuli ja märkä pysy kaukana mun ihosta. Lounastauko pidettiin sitten 4 mailin kohalla ylämäki osuuden jälkeen. Melko hienolla paikalla, oltiin kuitenkin jossain vajaassa 7000 jalassa. Siitä sitten pyörittiin alamäkeen kohti majoitusaluetta. Teltat pistettiin pystyyn aika karulle paikalle, mutta onneks vielä oli ainakin lämmin. Joillain tyypeillä oli mukana ehkä maailman hienoin keksintö: vesipumppufiltterillä. Saatiin pumpattua suoraan juomapulloon siitä järvestä juotavaa vettä.

Leiri oli oikeessa yläkulmassa melkeen järven rannassa


Telttojen kasauksen ja muun härväämisen jälkeen lähettiin sitten kipuamaan huippua kohti. Noin 3000 jalkaa ylemmäs jonne oli matkaa noin 2 mailia (3,2 km). Nyt maasto oli tosiaan suhteellisen jyrkkää ja otti vähän voimille kivuta. Jonkun verran huomas että ei oo pikku tapsa koskaan ollu noin korkeella merenpinnasta, kai. Pumppu hakkas ja hengästytti välillä aika hyvin. No päästiin sitten ylös. Ekaks mentiin huipulle joka oli 45 jalkaa (13,5m) alempana kuin varsinainen Lolo Peak ja siinä sitten jakaannuttiin kahteen ryhmään. Toinen jatko noin mailin verran melko tasasta tassuttelua oikeelle piikille ja loput lähti sitten alas.
Kivat maisemat oli!

Itte lähin alas koska pääsisin vähän aikasemmin takas leiriin ja oli nälkäkin jo sekä Heidi oli jääny leiriin kärsimään migreenistä. Eikun jalat taskuun ja rullaten alas. Oli aika kivikkoista kyllä ettei tehny mieli pyöriä alas. Tosin alas tulo oli huomattavasti joutusampaa kun ylösmeno. Oltiin tulossa alas niin nähtiin aika makee savupilvi joka tuli lähellä olevasta metsäpalosta, no ei nyt niin läheltä. Kaks laaksoa johonki suuntaan oli joku metsäpalo ja sieltä tuli sitten aika hyvät savut.
Näyttää vähän pommipilveltä


Päästiin leiriin ni mentiin sitten ensitöiksi laskemaan bearhangi elikkäs karhuansa =) no ei vaan ruokariippu ettei karhut syö meitin eväitä. Kaikkien piti laittaa kaikki ruokajutut kasseihin/pusseihin ja se hilattiin sitten korkeelle puuhun oksan varaan roikkumaan. Eli ruuat alas ja kyökkiä pystyyn. Tässä vaiheessa rupes sitten pikkusen viilenemään ja ihan vähän ripottamaan vettä. No eihän tommonen nyt menoa haittaa. Tässä vaiheessa nälkä rupes olemaan sitä luokkaa että karhujen oli parempi pysyä kaukana tai niistäkin olis tullu ruokaa. Meijän teltta/ruoka tiimillä oli menuun merkitty: Tonnikalaa ja riisiä/nuudeleita sekä cheddaria+tabascoa sinne. 6 purkkia tonnikalaa ja 5 pussia riisihässäkkää katos kivasti masuun. Kalorikulutus on kuitenkin jotain 500 luokkaa tunnissa noissa vaelluspuuhissa kuulemma. Porukka oli tosi mukavaa ja yhteishenkeä löyty kun joillain jäi vähän nälkä niin ruokaa riitti niille nälkäsillekkin. Tosi jees. Illan hämärtyessä ruvettiin sitten virittämään notskia kaiken maailman McGyver virityksillä. Jollain oli pakattu mukaan vaseliinissa uitettua vanua jolla sitten saatiin kokko syttymään. Amerikkalaiseen tapaan siinä sitten käristettiin vaahtokarkkeja. Mutta kulinaristina olin pakannu mukaan sixpackin makkaraa+ketsuppi/sinappi. No siitä sitten ohjeistin meijän ruokatiimiä makkaratikun rakentamisessa. Jenkit vähän hämmenty kun tuuppasin makkaran siihen notskin hollille. What tha faak!? oli eka kommentti =) Läppä lens ja vaa
htokarkit ja makkarat paistu kivasti nuotiolla. Sitten se tapahtu, eikös Dylan meijän yks makkaran syöjä tuupannu sen makkaran leivän väliin. Tästä lähti kevyt palaute: Fuckin Americans - Spoiling everything! Tätä kuultiin sitten muutamaan otteeeseen vielä viikonlopun aikana. Oli meillä matkassa yks tarinan kertojakin jolta löyty jos jonkun moista juttua. Oli backup Axea ja hirmu Joe:ta sekä hölmöjä jenkkejä. Tuli siinä opetettua vähän suomea jenkeille sekä selvennettyä niille että ketä se savu nuotiolla seuraa. Jenkit luulee että se seuraa kaunista, no eihän se niin ole vaan se seuraa lamp.... niin kyl kaikki tietää joiden tarttee tietää. Loppuillasta hilattiin sitten karhuansa taas ylös ja painuttiin pehkuihin. Kivasti oli huono makuupussi ja yöllä rupes tuulemaan ja satamaan vettä törkeesti. Eihän siinä oikeen nukkumisesta tullu mitään. No onneks meil oli sentään kunnon teltta kun yhillä tyypeillä ei ollu telttaa vaan pelkästään se sade suoja, no eikös se tuuli ja vesi tullu sieltä alta sitten sisään niillä. Aamusta oli teltassa ollu 26 F lämpöä oppaan mukaan jonka myös huomas, koska sato lunta! Jooh eli aika viileetä oli. Tuuli vieläpä paljon aamulla niin keli oli kyllä melkosta selviytymistä vaativaa. Keiteltiin siinä aamumakkarat sekä puurot =) Pistettiin kamat kasaan ja pumppailtiin vähän vettä kotimatkalle ja lähettiin suuntaamaan kohti matkan alkupäätä. Aluks oli taas nousua 1 maili jonka jälkeen käppäiltiin kivasti alas. Meni aika kivuttomasti toi takas tulomatka jonka takia varman jäikin sitten kiva maku suuhun koko reissusta. Jalat tosin oli suht hajalla kun päästiin perille.

Oikesti siellä oli kylymä!

Kotona sitten vähän pureskeltiin kamoja ja tilattiin pitsaa ja katotiin telkkaria hyvällä omatunnolla. Maanantai meni palautuessa ja koska oli vaan tunti koulua niin hengailtiin melkeen kokopäivä kotosalla. Kouluhommia ja datailua harrastaen.

Tiistai oli taas intoa ja touhua täynnä. Aamusta koululle ja sitten tultiin neljän tunnin hypärillä kämpille jossa oli remppaukot hääräämässä meijän olkkarin maton kimpussa. Ne vaihto sen alusmaton sieltä ja tekivätten saman yläkerrassa, nyt ei pitäis perkeleen kissan pissat haista enää. Ens viikolla tulee laatat alakerran vessaan joten sekin saadaan täyteet toimintavalmiuteen sillon. No ruokaa tehdessä ja kouluhommia väkertäessä meni neljä tuntia aika vauhdikkaasti ja tuli vähän kiire tunnille. Tunnin jälkeen näin Uruguayn vahvistusta joka ilmotti sitten että 15 min päästä pelataan vähän potkupalloa koska kauden avauspeli on torstaina. Sen takia olin sitten 11 maissa illalla vasta kämpillä. Pitkää päivää tulee tahkottua.

Tänään oli tooosi kiinnostava päivä. Käytiin tutustumassa paikalliseen lastulevytehtaaseen. Amerikkalaiseen tyyliin vehkeet oli vanhoja ja työtavat tuttuja. Tehtaantyöntekijöillä ei oo minkäänlaista liittoa takana ja työnantajan mielestä se on hyvä ja niin se pitääkin olla. Särähtää vähän suomalaisen korvaan. Sitten ne ilmotti että ei oo yhtään kiva kun kaiken maailman säädökset estää käyttämästä fenoliformaldehydiä eli jotain ainetta siinä liiman seassa jotta se toimis paremmin. Niin siis on todettu että se aiheuttaa syöpää ja kuulemma kun sitä sai käyttää niin silmiä kirveli ja poltti kun seiso levyprässin vieressä. Niin se avulla prosessi on helpompi, mutta.... Sitten niitä ketutti vielä se että ne joutu investoimaan ympäristöystävällisempiin ja luontoasuojeleviin laitteisiin. Niin eihän se niitä kiinnosta jos niitten purut on pitkin Missoulaa ja prosessista irtoo tosi myrkyllistä pölyä ilmaan. "Pakko oli ostaa hammasta purren". Ihme touhua. No tehdaskierros oli ihan kiva. Meijän opas oli lopettanu koulun high schoolin jälkeen ja tullu tehtaalle töihin ja ollu töissä siellä aivan sika kauan. Pätevä kaveri varmaan, mutta hmm. On se jännä kun pölykasasta tulee levyä. Sylinteritkin hiveli koneteekkarin silmää oikeen huolella. Pursitusta löytyy. Tulipahan nähtyä semmonenkin tehdas. On aika avartavaa nähdä miten jossain muualla tehdään asioita. Jotenkin tuli kans semmonen tunne että täällä on herätty työturvallisuuteen aika myöhään. Tuolla oli kuitenkin panderolleja joissa oli ylistys/muistutus tekstejä työturvallisuudesta. "Työturvallisuus asiat vanhenee, mutta niin vanhenee sitä noudattavatkin". Wihii! Vielä olis luvassa joku Smurffien omistama paperitehdas, kai tai niin oon ainaki luennoilla ymmärtäny.

Kävin tänään parturissaki =) Illasta sitten käytiin WalMartissa shoppaamassa Lauralle synttärilahja ja meille tai siis heidille leivänpaahdin. Palattiin kotiin toosi toosi nälkäsinä ja jääkaapissa ei ollu ku valo ja pari pulloa olutta sekä kokista niin päätettiin mennä kokeilemaan Five Guys - Burgers and Fries paikkaa joka avas ovensa tänään. Nimen keksijä on ollu jo nero, mutta burgerit oli kyllä varmaan parhaita tähän asti koskaan! Helmipaikka, nimikin rimmaa kivasti! Muuten menee ihan kivasti ja kalenteri on liianki täynnä taas kaikkea. Viikonloppuna pitäis maistatuttaa muun maalaisilla vähän miltä se minttuviina/salmari maistuu?!? Mehän ei sitten juoda humalahakuisesti vaan krapulahakuisesti. Enkä saanu siirrettyä rahaa Tapiolan kautta tänne. Laura sano että se on EHKÄ saanu siirrettyä OP:sta tänne rahaa. Tutkinta jatkuu ja euronkurssi vahvistuu! Kiva jos jaksoit lukea loppuun asti, mä voisin kohta mennä nukkumaan.


perjantai 18. syyskuuta 2009

Aika kulkee näin!




Aika on alkanu rullaamaan melkosella vauhdilla täällä. On toosi paljon tekemistä melkeen joka päivä. Viikon ehkä täysin päivä on torstai jolloin ollaan koulussa 9-17 sitten on vielä 18-20 perhokalastuskurssi ja yleensä meen vielä ysiks pelaaman futista ukkojen kanssa.

Sunnuntai iltana mentiin tosiaan porukalla syömään sitten Sean Kellys Public Houseen. Sain tsekki Ctiborilta (Lausutaan Cyber tai siis ei) kolme pulloa olutta: Coronan, joku tsekki ja sitten vielä yks pullo savonlinnasta jonku pienpanimon bisseä. Ruoka oli taas kyllä suhteellisen hyvää. Alkupalat oli aika perus jenkkisetti: sipsejä joiden päällä oli pari eri juusto joista toinen oli sinihomejuusto ja koko höskä oli käytetty uunissa. Hyvää! Ilta meni ihan kivasti jutellen ja yheks tähtiaheeks nous CSI ja Chuck Norris. Jenkkisarjat on tosi tosi globaalijuttu.


Maanantaina saapu mun lautakamat! Wuhuu! Kauhee läjä tavaraa!


Keskiviikkona käytiin ostamassa kunnon kengät tonne maastoon. Ostin kans ittelleni semmosen tuulta ja sadetta kestävän takin. On hyvä tolla reissulla ja sitten vielä jos sattuu huonompi keli kun mennään joelle sen perhokalastuskurssin kanssa. Tosi hyvä North Facen takki.

Torstaina käytiin Forest Products kurssin kanssa tutustumassa paikalliseen Real Log homes firmaan. Katottiin vähän miten nää tekee hirsitaloja. Tuli tottakai puheeks siinä että yks tosi iso valmistaja suomessa on Honka. Oli vaan vähän hiljasta kun tilauskanta oli kauheen alhainen. Ihan kiva reissu ja nähtiipähän kuinka jenkit ei viitti investoida uusiin vehkeisiin. Tosi vanhat vehkeet, mutta ne väitti että ne on kauheeen hyviä!

Tänään käytiin ettimässä tytöille retkikeitintä vaellusreissulle, mutta huonoin tuloksin. Tuli tosin ostettua otsalamppu (niin se omahan on siellä kotona...) ja jokapaikanhöylätyökalu. Sitten käytiin vielä hakemassa vuokravehkeet outdoor recreation centeriltä huomista vaellustavarten. Rinkka, makuupussi ja makuualusta sekä tytöille teltta. Vielä käytiin illasta pyörähtämässä kolmen vaihtarin kimppasynttäreillä ja vietiin lahjaks rautalankaa, nippusiteitä ja pikku pihdit.

Yritän nyt kovasti siirtää Suomesta rahaa tänne pankinkautta eli suomalaiselta tililtä jenkkitilille. Katotaan mitä tapahtuu. Kun näillä ei oo IBAN numeroa. Kurssikin on aika kiva kun saa opintotuet euroissa =)

Hieno maa tää amerikka kun saa tilattua kotiin mitä ruokaa vaan. Tommosesta pienestä puhelinluettelosta vaan valitaan mistä ravintolasta otetaan ja mitä. Valinnan varaa on ihan sikana. Netistä voi tilata ja whop kohta kotona ruokaa. 4 dollaria maksaa kotiinkuljetus! Kelpas tänään kiitos. Pakkailua pitäis tehä ja sitten nukkumaan.



sunnuntai 13. syyskuuta 2009

23 vuotta ja sikana!


Taas meni viikko niin että suhis vaan korvissa. Nyt rupee arkikin jo painamaan päälle, kun ei oo niin paljoo uutta ja ihmeellistä, mut aina jotakin ni pysyy mielenkiinto yllä.
Keskiviikkona käytiin vähän liikkumassa, AbLabissa. Se oli semmonen vatsalihastunti tai siis puol tuntia. Vetäjänä oli semmonen pitkätukkanen kaveri suoraan harlekiinikirjojen kannesta. Ukko veti kyllä hyvä tunnin ja vieläkin o
n vähän kyljet kipeet. Huomenna ollaan taas menossa sille tunnille. Kouluhommia on ollu aika paljon ja iltasin menee aika paljon aikaa niiden kanssa joten on jääny toi iltaulkoilu vähän vähiin.

Torstaina oli eka perhokalastuskurssin luento. Kurssia vetää George joka on aika hilpeä tyyppi ja semmonen perusjenkki. Kurssilla on hintaa 52$ ja siihen kuuluu muutama luentokerta ja kaks vesikertaa. Ite menin vielä sen jälkeen potkimaan vähän sisäfutista meijän vaihtari joukkueen kanssa. Tuli samalla huomattua että vesi
parketilla ja kova vauhti ei oo hyvä yhdistelmä. Hyvin lähti jalat alta. Parkettikin oli aika kova.

Meillä oli perjantaina Forest roads kurssin luennot ja sitten tehtiin siellä kans labrahomma. Mentiin Kampuksen keskellä olevalle nurmikko alueelle ja liputettiin siihen pari mettätien mutkaa. Tosi mukavaa hommaa ja pikkasen erillaista ku suomessa =).Iltapäivästä meijän piti mennä hengailemaan näiden opiskelijavaihto ständille. Mentiin sinne ni saatiin tietää että oli siinä kahen tunnin aikana käyny jopa yks tyyppi. Sijainti oli vähän huono, johtuen siitä että ne infopäivät oli joka päivä eripaikassa. No siinä sit juteltiin vaan yhen vaihtokoordinaattoritytön kanssa ja näytettiin kuvia suomesta sekä
teekkaritouhuista. Käytiin myös kokeilemassa uutta ruokapaikkaa kampuksella, Food for tought. Oli tosi hyvät ruuat ja maukkaat s
ekä halvat. Tosi hyvä vaihtoehto Food Zoolle. Iltapäivästä mä suuntasin kämpille ja Laura sekä Heidi lähti ostamaan mulle synttärilahjaa ja shoppaamaan. Tulin kämpille niin heidin lumilauta oli tullu. Hyvin se oli vaan jätetty tohon oven eteen?!?!

Lauantaina sitten suuntana oli Glacierin luonnonpuisto. Startti oli heti seittemältä ja melkein kaikki ehti seittemäks, mutta yllättäen Etelä-Amerikkalaiset oli vähän myöhässä. Glacierin luonnonpuisto on keskiverto osavaltion kokonen alue joka jatkuu vähän Kanadan puolelle. Matka sinne kesti vähän päälle 3 tuntia ja bussissa oli tosi huonot penkit. Päästiin perille niin pysähdyttiin parissa paikassa lähinnä vessassa ja toisessa sitten pikku kävely setti tuijametsässä. Melkonen vaellus tosiaan oli. Sielä oli asvalttia siellä mettä"polulla" no jenkki on jenkki. Toisaalta sinne kyllä pääs sitten pyörätuolilla että on
se toisaalta ihan hyvä idea. Sen jälkeen vähän lounasta sitten jonka jälkeen hypättiin Red Jammereihin. Punasia 87 vuotta vanhoja busseja joista saa katon auki! Helmi vehkeitä. Kuski toimi samalla oppaana ja selitteli kaikesta mistä haluttiin tietää. Porukka halus tietää lähinnä karhuista ja niiden kanssa painimisesta =) Ajettiin Sun Roadia pitkin vuoren rinnettä aika ylös ja sitten alas. Joku kolmen tunnin puisto pyöritys se oli ja nähtiin tosi paljon hianoja maisemia. Kuvia löytyy kuvat linkin takaa sitten k
un saadaan ne käsiteltyä ja ladattua sinne. Tän jälkeen mentiin sitten syömään ja ruoka oli tooosi hyvää. Ite söin Naudan pihvin ja katkara
puja sekä puolet heidin parmesan kana hässäkästä. Jälkkäriks otettiin vähän Hucleberry jätskiä. Vähän niinku mustikka mut isompi ja melkeen saman makunen. Siitä siiten kotia kohti. Kotona oltiin vasta 11 maissa illalla.

Maisemia Glacierista

Tänään kongikilahti ja mittariin tuli numeroita lisää. Onneks jälkimmäiseen sarakkeeseen vaan. Sain jopa aamupalaa sänkyyn ja synttärilahjaks: Kalastusta idiooteille kirjan ( Fishing for dummies) ja tennismailan! Nyt on sit pakko lähtee väänätänään Giulion kanssa vähän karvapalloa! Illasta ollaan menossa kavereiden kanssa syömään ja istumaan iltaa vähän Sean Kellys nimiseen mestaan keskustassa. Irkkubaari josta saa ruokaaa, hyvää ruokaa!

Ens viikolla on taas luvassa vähän perhokalastusjuttuja ja viikonloppuna yhen yön vaellus Lolo Peakilla. Täältä taas tähän ja kaikille kiitos onnitteluista! P.S Äitiltä tuli myös hyvä lahja kiitos! Villasukat ja akkareita =)

maanantai 7. syyskuuta 2009

Vkl oli ja meni!

Sinne sujahti taas viikonloppu ja wappu. Tosiaan täällä oli paikallinen työväenpäivä eli laborday maanantaina. Paikalliset ei oikeen edes tienny että miks sitä juhlitaan? Se oli vaan mukava vapaapäivä.
Lauantaina päivä alko aika aikaseen, koska kauden avausottelu UM - WSC jenkkifutista alko jo 13.00. Tottakai täällä on etkot enne peliä. Mun GlobalHässäkkä kaveri Joe ja sen kämppikset pitää aina niiden talon pihalla etkot ennen peliä. Paikkaa kutsutaan Cakes & Eggs? No hilauduttiin sinne jo kymmenen maissa ja todettiin että bailut oli jo hyvällä mallilla. Joe oli tosi mukava heppu kun tuuppas meille ilmaset mukit kouraan jolla sai sitten juua bisseä niin paljon ku halus. Pojilla oli pari hanaa siellä josta ne sitten jako bisseä. Normisti muki kustans 5$. No populaa oli paljon ja meininki ihan rentoa joskin jenkkien "iloisuus" tuppan häiritsemään välillä. Laura bongas kans yhen suomensukusen sieltä, joku muija kenen nimi oli Tuulikki ja jonka mummon sukunimi oli Saastamoinen. No näitähän löytyy.
Cake´s & eggs

Hörpittiin siinä pikkusen viilentävää ennen peliä ja lähettiin sitten lompsimaan stadikan suuntaan. Paikalliset on aika kovia fanittamaan joten porukkaa oli tullu aika paljon myös kauempaa asuntoautoilla/busseilla tottakai grillauskamat mu
kana. Meno näytti suht letkeeltä eikä järjestyshäiriöitä näkyny ja sai juua omia bissejään siinä kadulla ihan kivasti. Käytiin hakemassa yli 21wee rannekeet ja pari bissetikettiä vielä enne peliä jotta ei sitten puoliajalla tartte jonottaa. Anniskelu alue oli sijoitettu stadikan ulkopuolelle?!?
Sisäänmeno tapahtu jouhevasti opiskelijoiden omasta sisäänk
äynnistä. Liput oli ladattu kaikkien Grizcardille eli opiskelijakortille ja tää homma toimi tosi hyvin. 10min jonotus ja oltiin sisällä. Jenkit tosi ei osaa vissiin jonotta ku pikkusen osuit johonki niin heti oltiin että sori sori tai sitten niin ku mulle kävi: Edessä ollu lihakasa äijä rupes käymään kuumana ku olin liian lähellä sitä tai meijän olkapäät osu yhteen. Khe? Eikä siinä varmaan ollu ku tosi paljon purkkaa pienellä alueella. No oma reviirinsä kullakin mut joku raja! No eipä siinä mitään se tyypin mimmikaveri sai sen sit siitä rauhtottumaan, heitti kai oikeet pillerit tai burgerit kehiin?!? =)
Siitä sitten katsomoon missä sai istua/seistä oikeestaan missä vaan.
Tosi hieno juttu oli että koulunsoittokunta säesti touhua livemusalla niinku rummut, torvet jne. Tunnelmaa oli muutenkin kun paikan päälle oli vaivautunu 25 689 katsojaa! Onneks itte tajusin edes jotain pelistä, mutta en tainnu saada selitettyä tytöille että miten säännöt toimii, mut kyl nekin sit huus aina kun muutki =) Ottelun ympärille oli rakennettu kunnon show kaikkinen cheerleadereineen, maskottitouhuineen ja kuulutuksineen. Kiss Camikin löyty.
Puoliajalla käytiin sitten vessassa ja bissellä joka oli vähän hölmö homma kun piti mennä ulos stadionilta ja sit taas takasin, mutta yllättävän hyvin touhu toimi. Ei tullu semmosta tungoksen tunnetta oikeen missään kohtaa.

Let´s ready to RUMBLE!

Peli kesti sen 3 tuntia kaikkineen ja Grizzlies elikkäs meidän koulu voitti tiukasti 38-0.
Pelin jälkeen suunnattiin keskustaan syömään ja tässä vaiheessa rupes paras veto hiipumaan olihan sitä painettu menemään aamusta asti. Käytiin BigaPizzassa josta sai tosi hyvää pitsaa. Ei ollu semmosia perinteisiä niinku kotipitsassa vaan tosi paljon kasviksia ja yllättävän terveellisen olosia pitsoja. Oli ehkä mietitty niinku makujakin vähän. Ei niinku Selamissa että otat sen pitsan viidellä täytteellä ja se on ihan sama mitä ne täytteet on ni se maistuu aina samalta paitsi jos otat valkosipulia. Pitsat oli suht huokeita 12$ kipale. Siitä sitten päätettiin lähteä kaikki kotia kohti nuutumaan loppupäiväks.
Sunnuntaina oli vuorossa Rafting elikkäs koskenlaskua! Aamusta klo 8.00 piti olla skarppina mestoilla. Lastattiin kumiveneet trailerille ja lähettiin kohti jokea. Ajettiin joku 30 min ulos kaupungista 90 tietä pitkin. Siinä sitten jakaannuttiin kolmeen ryhmään ja pumpattiin veneet sekä pakattiin kamat. Liukumäkeä pitkin veneet jokeen ja melomaan. Meijän perämieheks ja oppaaks tuli Travis joka oli kun suoraan jostain man vs. wild jutusta. Wildlife opiskelija, jolla oli tosi paljon kokemusta kaikesta eräilyyn liittyvästä. Pisti vähän nuuskaa huuleen ja sit mentiin. Aivan ässä. Sano että tykkää lasketella ja kiipeillä tosi paljon. Oli menossa kiipeemään Mount McKinleylle ja sitten meinas skimbata sieltä alas. Travis osas kertoo kans tosi paljon joesta ja siihen liittyvistä jutuista ja miten se joki toimii, lähinnä ne koskikohdat. Päästiin ekalle koskipaikalle ja touhu täytti ehdottomasti ennakkoluulot! Aivan törkeen siistiä ja pamautti tarpeeks adrenaliinia ettei kylmä vesi tuntunu missään. Siinä sitten melottiin jokea ja mentiin aika monen koskipaikan kautta. Koskipaikka on siis semmonen missä pärskyy ja virtaa oikein kunnolla. Joen luokitus oli 3+. Pidettiin tauko ja syötiin lounasta reippaan parin tunnin melomisen jälkeen. Melottiin siitä vielä pari tuntia lähinnä maisemia kattellen kun parhaat spotit oli jo alkumatkasta. Reissulla nähtiin osprey:ta jotka kuuluu samaan luokkaan haukkojen ja kotkien kanssa ja ne syö kalaa, sekä nähtiin bald eagle eli valkopääkotka? Tosi upee eläin! Vieläpä läheltä nähtiin ne kaikki. Reissu meni muutenkin kivasti vaikka oli vähän kolee päivä, mut kuten äippä on opettanu ni tapsalla oli lämmintä vaihettavaa päälle =) Muut ulkkarit vähän paleli siinä heheh!
Kotona oltiin vasta myöhään iltapäivästä ni ei sitten oikeen jaksanu taas mitään.
Maanantai oli vapaapäivä, koska oli wappu. Heidin kaveri kutsu meijät aluks kellumaan joelle, mut oli kylmä niin sanottiin että ei kyl, ni se vaihto homman aamubrunssiksi. Se tuli hakemaan meijät puol kakstoista ja mentiin sen talolle. Sekin omistaa talon?!? No siellä oli pari sen kaveria jotka siinä jo kokkaili aamupalaa. Melkosta Iron Chef toimintaa oli sen verran siinä roisku kun rapattiin =) Listalla oli tavallaa köyhiä ritareita, munakasta, kasvishässäkkää ja paistettuja perunoita ja toki oli shamppanjaa + tuoremehua. Oli hyvää ja mukaan liitty vielä yks muijakin. Jutut heilu maan ja taivaan välillä ja oli ihan mukava nähä miten hengailu toimii täällä. Vähän erillaista! No RaShelle eli se heidin kaveri heitti meijät kämpille. Tehtiin sitten vähän kouluhommia, mut mun piti lähtee sit melkeen heti jo pelaamaan futista meijän vaihtarijoukkueen kanssa. Meillä on aika mielenkiintonen mixi italialaista, etelä-amerikkalaista ja pohjoismaista (minä) tyyliä. Pelattiin jenkkifutiskentällä joten nurtsi oli pikkasen liian pitkä, mutta ei se kauheesti siinä touhussa haitannu. Tällä viikolla taas jossain vaiheessa sitä lisää.
Illasta tehtiin aika myöhään koulujuttuja ja rojahdettiin nukkumaan vasta yhentoistamaissa.
Tänään ollaan koulupäivän puolessavälissä. Käytiin ilmottautumassa kahenpäivän vaellusmatkalle lolopeakille ja perhokalastuskurssille.
Ruokana meillä on tänään MAKAROONILAATIKKOA, jes!

Veneitä...