sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Ekaa kertaa laskemassa tälle talvelle

Viime viikonloppu meni touhutessa metässä. Harjoteltiin puunkaatamista, katkomista ja oksien harvennusta. Oli ihan kivaa, mutta raskasta. Lauantaina harjoteltiin oikeestaan katkomista ja oksien harvennusta. Se on yllättävän rankkaa ku se saha painaa joksenki paljon ja on isompi ku suomalaiset mökkisahat. Täälä niissä on semmoset leuatkin siinä moottoripäässä ennen laikkaa. Niitä leukoja käytettään sitten niinku tukipisteenä. Tuppaa noi puutkin olemaan isompi. Lauantai iltana käytiin sitten kattomassa uusin Potterikin ja ei meinannu silmät pysyy auki ku oltiin koko päivä touhuttu aamusta asti.

Sunnuntaina sitten lähettiin taas aamusta mettään klo 8.00 ja oli vuorossa puunkaato. Ekaks opeteltiin kattelemaan sitä puuta ja analysoimaan sitä. Sitten käytiin koko kaato juttu läpi. Lopuks kaadettiin sitten puu per nenä. Tosin aika loppu ja Heidi ei ehtiny kaataa, mutta se saa kaataa sitten keväällä kun meillä on semmonen työkurssi. Illasta käytiin kattomassa leffoja Banff Mountain Film Festivaleilla.

Maanantaina vietiin sitten auto huoltoon ja saatiin sitten tottakai kuulla että korjaaja löys syyn sille minkätakia siellä vuosjoku jarrun osa. En oo ihan varma suomennoksesta, mutta jotenki se jarrusatulaan liittyy. No vetoakseli oli kulunu sitten laakerinkohilta jonka takia se sitten rikko sen osa. No eikun uusia akseleita kehiin. Meinas maksaa 450$ akseli, mut onneks selvittiin 200$ akseli. No nyt kuitenki pitäis olla kaara hyvässä terässä ja valmiina seikkailuihin.

Tiistaina käytiin harrastamassa vähän syömistä ja juomista pubivisan ohessa. Keskiviikkona kävin sitten kokeilemassa miten täällä hankitaan ajokortti. No ekaks täyteltiin papereita ja sitten selvis että koko lystille tuli hintaa 5,50$. Melko saitaa. No kateltiin vähän kirjaimia ja värejä sekä liikennemerkkejä jonka jälkeen toimisto täti totes että näkö on kunnossa. Siis siinä toimistossa on tiskillä semmonen näköalakiikareiden näkönen vekotin johon kattellaan. Sen jälkeen kirjalliseen kokeeseen jossa oli aika ihmekysymyksiä, mut pienellä säkällä ja hyvällä valmistautumisella se meni läpi ihan kivasti. Kerran kuitenki luin läpi tommosen opasläpyskän. Sitten sain semmosen väliaikasen ajokortin joka on joku opettelijankortti. Semmosella saa ajaa vuoden verran . Sen ajan sisään pitää mennä suorittamaan ajokoe. Meen varmaan ens maanantaina ku Heidi menee tekemään kirjallisen.

Perjantaina käytiin vähän osoksilla kun piti saada mulle lasketteluhanskat ja muuta pientä. Illasta vielä käytiin ulkkareiden kotipileissä pyörähtämässä, mutta ei viihdytty kauaa kun tarkotus oli lähtee lauantai aamusta laskemaan Lookout Passille.

Lauantaina sitten lähettiin heti ysiltä ja otettiin kyytiin Jesus ja sen kaveri Scott ja sunnattiin meijän autolla Lookout Passille joka on vähän yli sata mailia Seattlen suuntaan. Sijainti oli aika hyvä kun ei tarvinnu ajaa kun valtatietä ja suoraan liitymästä pääs sitten laskettelukeskuksen parkkikselle. Siellä ei ollu ku 1 puoli kolmesta auki, mutta silti aika paljon laskettavaa. Lauta toimi ihan kivasti ja rinteessä oli vaan luonnonlunta joka oli kans kiva. Neljän aikaa lähettiin sitten kotia kohti. Tosin kello oli jo viis Montanan puolella. Laskettelu keskus oli noin suunnilleen Montanan ja Idahon rajalla ja siinä sattuu menemään aikavyöhykkeen raja joten kello oli tuntia vähemmän siellä. Kotiin päästiin ihan kivasti.

Tänään ollaan oikeestaan pyykätty vaan! Niin ja tänään tuli täälläkin vähän lunta.


Ei kommentteja: