perjantai 4. syyskuuta 2009

Meinas jo ottaa päähän tänään!

Noniin Kuis kivasti taas meni päivä ja olihan siinä vähän draamaaki mukana. Eilen oli käyny UPS:n ukkeli kokeilemassa tuoda mulle meijän langattomanreitittimen. No ei oltu kotono ni oli jättäny lapun että tulee perjantaina uudestaan 10.30 - 14 välissä. Aattelin sitten helpottaa niitten hommaa ja soittaa asiakaspalveluun ja tehä niin että hakisin sen paketin itte jostain. No eihän se niin käy! Muija vaan pyyteli anteeks siellä luurin toisessa päässä, teki mieli huutaa sille että lopeta se säälin kerääminen ja tee asialle jotain. Se ei kauheesti vieny mun asiaa eteenpäin että se oli kauheen pahoillaan ku en ollu kotona silloin enkä voi tänään olla kotona klo 10.30 - 14. Luuria korvaan sille ja espanjan tunnille. Koululla oltiin kasaamassa päivällä olevaa Welcomefestiä, samalla kun mentiin tunnille. Siitä sitten taas suunnittelemaan mettäteitä. Johan se musa rupes pauhaamaan kampuksen keskeltä olevalta nurtsi ovaalilta. Bileet oli siis alkanu.
Päästiin pari tuntia aikasemmin lähtemään tunnilta ni käytiin haukkaamassa koulun tarjoamaa lounasta: Hodareita, omenaa, keksejä, sipsejä ja limpparia tölkeissä! Ja wau sai ottaa lisääki! Miksei meillä suomessa... No siinä morjestettiin sitten muita vaihtareita samalla. Tässä vaiheessa meille rupes valkenemaan muutaman soittoyrityksen jälkeen että meijän kännyliittymät oli pistetty jäihin. No pikkasen rupes ottamaan kupoliin tämäkin. Eikun kotiin ja koska kello ei ollu vielä kahta niin aateltiin oottaa sitä UPS:n lähetystä kun ei ollu tullu vielä lappua oveen että olis käyny. Ooteltiin puol kolmeen eihän sieltä kukaan tullu mrrr! Lähettiin sitten käymään SouthGateMallilla piipahtamassa cellOnen puodissa ruotimassa vähän liittymäasioita!
No selvis että niiden asiakaspalvelusta ei kannata kysyä mitään koska ne ei tiiä mitään ja voi luvata ihan mitä vaan eikä niiden tartte pitää lupaustaa. No maksettiin sitten se kuukausimaksu joka meidän aluks piti maksaa, mutta josta sanottiin viime kerralla että ei tartte maksaa jne. Nyt oli onneks töissä se vissiin kellä oli hommat hallussa eikä hanskat hukassa.
Tästä sitten keskustaan ja UPS:n toimistoon. Siellä olikin sitten mukavampaa porukkaa joka neuvo ja autto, josta ei sitten ollu kyllä mitään apua loppujen lopuks. No siitä Bageleiden kautta kotiin.
Kotona vähän kuolattiin lumilautoja ja lautailukamoja joita ollaan kytätty viimeset pari päivää. Yhtäkkiä joku koputtaa oveen! UPS:N naikkonenhan se! Ja kello ei oo ku puol kuus. Eli normi perjantain aikatauluvenähdys. Rupes jo vähän hymyilyttämään.
Heti paketin kimpuun ja puolentoista tunnin ja melkosen kiroilun sekä kikkaiulun kautta rupes boksikin toimimaan! Niin olishan se pitäny arvata että kun toi seinän piuha on ollu heidin koneessa kiinni ni olis pitäny asettaa boksin MAC osote samaks ku heidin konee MAC osote. Jep näin.
Illasta oli luvassa ulkoilmailua elokuvan parissa. Koulun ovaalilla esitettiin 9.30 pm alkaen LAND OF THE LOST. Will Farrelin hupipätkä. Oli aika eksoottinen kokemus kattoa nurtsilla istuen isolta skriiniltä leffaa kun täyskuu nousee vuoren takaa. DAMN! Ihmeteltiin ku välillä kuulu kaupungin toiseltalaidalta kauhee pauke. Ihan ku olis tykillä ammuskeltu. Sitä vielä jatku aika kauan, no en tie mikä oli?
Siitä sitten kotiin. Kyseltiin Lauralta vähän noista lautaseteistä ja muutenkin jutusteltiin niistä tänään ennen leffaa. No niin tulihan se painettua sitä osta nappulaa ja taas UPS toimii. Tuli hankittua koko välineistö kuntoon kerralla. Lauta (Burton Custom X), siteet (Burton Mission), kengät, lautakassi, takki, housut, kypärä ja lasit. Ja sinne meni taas ne opintotuet. Setti olis suomessa maksanu ehkä tonnin verran, mutta täältä se irtos puolet halvemmalla. No mut nyt Nuq!

Ei kommentteja: